Terhi Mäkilä
Terhi on toiminut koko yli 20 vuoden työuransa maatalouden parissa. Toimenkuvat ovat vaihdelleet vuosien varrella maatilojen erilaisista neuvontatehtävistä hanketoiminnan koordinointiin ja tapahtumajärjestelyihin.
Terhillä on agrologi YAMK-koulutus. Lisäksi lukuisia koulutuksia on suoritettu työelämän kautta. Terhi on mukana myös Carbon Action -koulutuksissa, sillä hän on yksi sadasta hankkeen hiiliviljelijästä.
BSAG:lla Terhi työtehtäviin kuuluu mm. Carbon Action ja UVIDI -hankkeiden viljelijäyhteistyöstä huolehtiminen ja erilaisten hanketapahtumien järjestäminen.
”Työssäni viljelijöiden kanssa on erittäin antoisaa käydä keskusteluja ja vaihtaa näkemyksiä maanviljelystä. Maan kasvukuntoasiat ovat jo pitkään olleet lähellä sydäntäni, ja niissä riittää myös uuden oppimista joka päivälle”
Vapaa-ajallaan Terhi viettää mieluiten aikaansa perheensä kanssa. Aikaa kuluu myös maatilan töiden parissa varsinkin kesäaikana. Jos aikaa jää, hetki hyvän kirjan seurassa sohvan nurkassa on myös hyvä keino rentoutua ja ladata akkuja.
Terhi työskentelee BSAG:n lisäksi edelleen myös ProAgria Etelä-Suomen neuvojana mm. Elina II -hankkeessa, joten välillä Terhiin törmää ProAgrian töiden kautta ja välillä taas BSAG:n töissä. ”Maanviljelyn ja maan kasvukunnon asialla kuitenkin, molempien työnantajien kautta” – Terhi kiteyttää.
Työtausta
1.3.2023 – BSAG, projektikoordinaattori
1996 – ProAgria Etelä-Suomi, kasvintuotannon asiantuntija