Siirry pääsisältöön

Anton Lehtinen

,

Anton Lehtinen auttaa yksityisiä maanomistajia suojelemaan arvokkaat merialueensa.

BSAG:llä vuoden 2023 alussa aloittanut Anton on koulutukseltaan ympäristö- ja meribiologi, joka on aikaisempien työtehtävien parissa liikkunut laajalti pitkin Suomen etelärannikkoa. Etenkin Saaristomeri on tullut hänelle hyvinkin tutuksi (ja rakkaaksi) toimiessaan alueella luontokartoittajana. Anton on tämän lisäksi aikaisemmin toiminut muun muassa luonnonhoidon suunnittelijana ja veneenkuljettajana.

Antonin päätehtävä BSAG:llä on yksityisten maanomistajien innostaminen meriluonnon suojeluun. Aloitteen tekemisen lisäksi on hänen tavoitteensa, yhdessä työparinsa Anna Klemelän kanssa, auttaa maanomistajat monitahoisen byrokratiaviidakon läpi aina uuden suojelualueen lainvoimaiseen perustamiseen asti.

”Ennätysvauhtia muuttuvassa maailmassa luontokadon hillitseminen on ensisijaisen tärkeää. Ihmistä ei voi enää poistaa yhtälöstä. Luontokadon hillitseminen on meidän kaikkien yhteinen vastuumme. Ihmiskunta on aiheuttanut valtaosan planeettaamme uhkaavista ongelmista, joten olkaamme vähintään yhtä iso osa ratkaisuja.”

Antonin kiinnostuksenkohteita ovat saaristo ja sen eliöt, linnut sekä musiikki.

image/svg+xml