Laulu maanviljelijän työstä
Oravalan kylä, Kouvola. Maanviljelijä Tommi Hasu, 35, on ollut kesällä kiireinen. Jopa niin kiireinen, että haastattelupäivä on pyyhkiytynyt pois mielestä. Sattuuhan näitä.
Teksti: Johannes Roviomaa
Kuvat: Touko Hujanen
Heinäkuinen päivä on lämmin ja tehtävää kosolti. Pienokainen, yksivuotias, Lempi-tytär on haettava pian päiväkodista, puhelin soi tasaisen väliajoin. Maanviljelijä, jos joku, on kuitenkin muuttuviin olosuhteisiin sopeutumisen mestari.
Istahdamme Hasun keittiönpöydän ääreen. Hasu asuu kahden lapsensa kanssa vaaleansinisessä puisessa omakotitalossa, jota kiertää silmänkantamattomiin peltoa. Pihalta voi tähystellä muutaman sadan metrin päässä laiduntavaa hereford- ja angus-rotuista karjaa. Niiden ympäri kulkee kilometrien pituinen sähkölanka-aita. Neljänsadan metrin päässä virtaa Kymijoki, vanha valtakunnan raja.
Kirkonkirjoja tutkimalla selviää, että Hasun suku on viljellyt maata samalla paikalla 1500-luvulta saakka.
Tommi Hasun isoisoisoisoisoisoisoisoisoisoisoisoisoisoisoisoisä Tuomas Pekanpoika Hasu osti vuonna 1579 yhden kuudesosan kokonaisesta Pilkanmaasta, joka kuuluu nykyisin Kouvolaan.
Hasun sukutaulussa lukee, että vuonna 1566 hän omisti nelisenkymmentä lehmää. Tuolloin Suomea, joka oli osa Ruotsin kuningaskuntaa, hallitsi Vaasan kuninkaallinen suku. Velipuolet Eerik XIV ja Juhana III kävivät veristä valtakamppailua. Suomalaiset eivät osanneet lukea, mutta olivat saattaneet kuulla, että puolalaisen tähtitieteilijä Nikolaus Kopernikuksen mukaan Maa kiertää Aurinkoa – eikä toisinpäin.
Tässä ajassa Maa on kiertänyt Auringon ympäri puolentuhatta kertaa. Ihmisväkiluku on kasvanut viidestä sadasta miljoonasta kahdeksaan miljardiin. Ruokittavia suiden määrä kasvaa joka päivä.
Maanviljelyksen perusajatus ei kuitenkaan ole kadonnut viidessäsadassa vuodessa mihinkään. Maanviljelijä tekee ruokaa maasta, ilmasta ja vedestä. Säiden ja ilmaston armoilla tehdään kylvö, odotetaan kasvua ja kerätään lopuksi sato.
Maatalous tuottaa 90 prosenttia maailman väestön ravinnosta. Ilmastonmuutos vaikuttaa maatalouteen nopeammin kuin tutkijat ovat osanneet ennakoida.
Tommi Hasu on tilan 17:s viljelijä. Vuokrapellot mukaan lukien suvun viljelyksessä on nykyään 620 hehtaaria maata. Se on yli kymmenkertaisesti enemmän kuin keskimäärin suomalaisella tilalla.
Hasu ei koe kuitenkaan sukunsa historiasta taakkaa.
“Historia on pitkä, mutta joskus sekin loppuu. En halua, että minä tai lapseni joutuvat elämään paineessa. He saavat itse päättää, mitä haluavat elämältään”, Hasu sanoo.
Tilan kasvu on ollut erittäin voimakasta viimeisen kymmenen vuoden ajan. Ympäriltä on lopettanut tiloja, joita Hasut ovat sitten ostaneet. Pelkästään tänä vuonna tilakoko on kasvanut 150:llä hehtaarilla. Ostetut pellot ovat kuitenkin olleet huonossa kunnossa, Hasu sanoo.
Lääkkeeksi huonokuntoisille pelloille on tehty salaojituksia, levitetty ravinnekuitua, lehmänlantaa ja otettu viljelykierto käyttöön. On nähty paljon vaivaa, että pelloilla on tapahtunut muutos parempaan.
”Kymmenen vuotta, kun keskittyy oikeisiin asioihin, maan kasvukunto paranee. Nyt olemme myös saaneet tuottavia satoja.”
Hasu kertoo, että hän haluaa olla Kymenlaakson paras viljelijä.
Tilan päätuotteet ovat gluteeniton luomukaura ja lihakarja. Pelloilla kasvaa myös hernettä, rypsiä ja nurmea. Tilalla on yhteensä noin 250 lehmää, joista 130 on emolehmiä. Hasu keskittyy vuodenajasta riippuen arkisin viljelyyn ja viikonloppuisin karjanhoitoon.
Tommi Hasu aloitti vetämään tilaa yhdessä isänsä kanssa valmistuttuaan agrologiksi vuonna 2012. Tilan vastuu siirtyi kokonaan hänelle vuonna 2017. Isä Tuomo Hasu on virallisesti eläkkeellä, mutta on päivittäin mukana tilan toiminnassa.
Pellot ovat olleet luomussa vuodesta 1996.
”Isäni on puhunut mururakenteesta, typensitojakasveista ja kiertoviljelystä minulle jo silloin kun olin pikkupoika.”
Tämän takia Hasun mielestä on erikoista, että kestävästä maanviljelystä on vasta nyt tulossa valtavirtaa.
”Isäni ajattelu ei ole radikaalia, mutta kuitenkin eteenpäin katsovaa ja muuttuviin olosuhteisiin reagoimista.”
Maailmansotien jälkeen ruoan hinta aleni merkittävästi erityisesti typpilannoitteiden käytön vuoksi. Keinolannoitteiden aikakausi kuitenkin köyhdytti maaperän, koska uutta multaa tuottavat madot ja mikrobit eivät voineet enää syödä kasvien tähteitä ja toistensa jätöksiä. Maaperän eliöt, joilta keinolannoitus vei elintilan, sitovat hiiltä ja vapauttavat kasvien jäänteiden ravinteet viljelykasvien juuriin.
Mikrobien määrän vähentyessä maaperän multavuus ja viljavuus kärsivät samanaikaisesti.
Teollisten lannoitteiden käyttö on johtanut myös siihen, että keskisyvyydeltään varsin matala Itämeri on yksi maailman saastuneimmista ja rehevöityneimmistä meristä. Suuri osa viljelykäytössä olevista pelloista sijaitsee rannikon vähäjärvisillä valuma-alueilla tai jokien varsilla. Niiltä karkaa ravinteita – erityisesti typpeä ja fosforia – mereen.
Hasu kertoo, että Etelä-Suomen savipitoisten maiden mururakennetta pitää parantaa, jotta ne voivat sitoa paremmin ravinteita, eivätkä luovuta niitä hulevesien mukana Itämereen.
“Pitäisi minimoida maanmuokkaus, kasvattaa erilaisia kasveja ja yksinkertaisesti viljellä huolellisemmin.”
Näin tekemällä pellot kestäisivät myös paremmin sään ääri-ilmiöitä ja sadot olisivat tuottoisempia, Hasu sanoo. Huonokuntoinen maaperä ei kestä jatkuvaa kuivuutta tai märkyyttä, jotka lisääntyvät ilmastonmuutoksen voimistuessa.
“Onneksi ravinteet ovat nykyään niin arvokkaita, ettei niitä käytetä niin ylimalkaisesti enää.”
Se mikä on kestävä tapa harjoittaa maataloutta, vaihtelee alueellisesti hyvin paljon.
Kymenlaakson pellot ovat savisia. Se tarkoittaa, että maan rakenteeseen täytyy kiinnittää erityistä huomiota. Viljelykierrossa olevat nurmet ja eloperäisen aineen lisääminen parantavat satovarmuutta.
”Meillä on vanhaa maanviljelyä, mutta uudella tekniikalla. Liha on sivutuote ja lanta päätuote, jonka takia viljelykiertoa pidetään.”
Tämän vuoden satoja on tuotettu poikkeuksellisen suurilla tuotantopanoksilla. Ukrainan sodan vaikutukset näkyvät monin tavoin maataloudessa. Lisäksi kulunut kesä on ollut kuiva ja syksy puolestaan märkä. Samanaikaisesti viljan hinta on laskenut. Käynnissä on siis monikriisien vuosi.
”Ihmiskunta ei opi virheistään. Kiertotaloutta ja sivuvirtoja pitäisi hyödyntää enemmän.”
Hasun pellot ovat luomussa, mutta maatalouskoneet ja viljankuivaamo kuluttavat 80 000 litraa polttoöljyä vuodessa.
Hasu on suorasanainen maanviljelijä. Hän on pettynyt siihen että Suomessa ei olla valmiita käymään rehellistä keskustelua maanviljelyksen ympäristöongelmista.
”Tuhoamme elinympäristömme nykyisillä viljelymenetelmillä. Ruoantuotanto on ikään kuin ‘pikamuodin alkulähde’ – ruokaa tuotetaan mahdollisimman paljon, mahdollisimman halvalla ja mahdollisimman nopeasti. Se on kestämätön yhtälö.”
Hasu ihmettelee miksi suomalaiset ovat hyväksyneet sen, että ruoka on usein ravintoarvoiltaan huonolaatuista. Hän arvelee yhdeksi syyksi sen, että ihmiset ovat irtaantuneet ruokajärjestelmästä.
”Tämän vuoksi myös maanviljelijät ovat ahtaalla ja eivät voi parantaa elinympäristöään.”
Hasun mielestä yksi keskeinen asia kestävyyden edistämiseksi on dialogin lisääminen maanviljelijöiden kesken.
Maataloutta koskeva julkinen keskustelu on usein hyvin polarisoitunutta. Eri intressiryhmät haluavat ikään kuin omistaa maaseudun.
”Maanviljelijät ovat hieman herkkää porukkaa kuin vanhan kansan miehet. Osa kokee olevansa syystä tai toisesta unohdettua kansaa.”
Hasu toivoo, että keskustelua käytäisiin myös tavallisten tilallisten kanssa.
”Suuri osa maanviljelijöistä seuraa ihmisiä, joihin he pystyvät samaistumaan. Jos edelläkävijät ovat liian fiksuja, viljelijät eivät voi samaistua muutokseen. Ei ole tarkoitus että joku ulkoapäin tulee sanomaan, että olet epäonnistunut elämässäsi.”
Hasu antaa esimerkiksi pellonpiennarpäivät, joita myös hän järjestää Kymenlaaksossa. Suuri osa osallistujista tulee kauempaa jakamaan ja kuulemaan oppeja.
“Pellonpiennarpäivät ovat hyvä keino keskustella vapaasti omista kokemuksista sekä jakaa onnistumisia ja epäonnistumisia.”
Maanviljelijä Hasu harppoo tytär sylissään ja lapio olallaan kahden hehtaarin peltolohkolle, jossa kasvaa säilönurmiseoksena apilaa, valkoapilaa, puna-apilaa, sinimailasta, timoteitä ja raiheinää. Hetkeä aikaisemmin hän on hakenut tyttärensä päiväkodista.
Hasulla on eräänlaisia “lempilohkoja”, joiden onnistumista hän seuraa erityisen tarkkaavaisesti.
”Jos niiltä lohkoilta ei tule huippusatoa niin tiedän, että kusessa ollaan. Sitten ei sitä ei tule muualtakaan”, hän sanoo hieman nauraen.
Silloin tällöin lohkot ovat “paperilla täysin priimaa” – esimerkiksi fosfori- ja typpiarvot ovat hyvät, mutta ennakoimattomat säät voivat muuttaa suunnan nopeasti.
“Joskus on käynyt niin, että älyttömän hyvän luomukauralohkon pilaakin rankkasade. Ahneella on paskainen loppu.”
Hasu tekee muutaman “pistokokeen” eli kaivaa lapiolla maahan kuopan ja nostaa maa-ainesta käteensä arvioidakseen sen mururakennetta silmämääräisesti.
”Yllättävän kuohkeaa tämä on. Rakenne on erinomainen, multava ja juurimassaa on hyvin.”
Heti ensimmäisestä kourallisesta löytyy kastemato. Sen hän ojentaa tyttärensä käteen tutkittavaksi.
Muutaman metrin päästä, myös toisesta kaivuupaikasta löytyy kastematoja. Hyvän maan merkki.
Hasu myöntää, että hän tarkastelee maan kasvukuntoa liian harvoin.
Carbon Action -koelohkolta on otettu maanäytteitä kahdesti: hankkeen alussa vuosina 2018–2019 ja uudelleen tänä vuonna. Hasu on ottanut näytteet itse ja lähettänyt ne postin kautta Mikkelin laboratorioon analysoitavaksi. Näytteistä voi päätellä kuinka viljavaa ja ravinteikasta maa on.
Hasu on ollut mukana hankkeessa alusta lähtien. Nyt hänellä on koelohkona 18 hehtaarin alue, jossa kasvaa kuudesta eri lajikkeesta koostuva nurmiseos.
”Olen sopivan utelias ympäristöä kohtaan. Minua on aina kiinnostanut, miten maan kasvukuntoa voi parantaa.”
Carbon Action -hankkeessa tutkijat, viljelijät ja yritykset toimivat yhteistyössä hiiltä sitovan viljelyn edistämiseksi – sekä parantavat maan kasvukuntoa ja luonnon monimuotoisuutta. Samalla on tarkoitus torjua ilmastonmuutosta.
Hasu on huomannut, että taitavat maanviljelijät saavat useimmiten tuottoisia satoja keleistä ja olosuhteista riippumatta.
Mikä tekee hyvän maanviljelijän?
”Pitää olla kiinnostus maan viljelyyn. Se on tarkkaa työtä, jossa pitää mukautua luonnon kanssa toimimiseen. Pitää tehdä tietyssä ajassa oikeat ratkaisut. Tärkeintä ei ole kuinka monta viljatonnia hehtaarilta tuotetaan.”
Hasu kertoo, että valitettavan usein hän näkee maanviljelijöitä, jotka tekevät liian hätiköityjä päätöksiä.
Kukaan ei voi esittää täsmällisen tarkkoja ennusteita siitä, mitä suomalaiselle ruoantuotannon tulevaisuudelle tapahtuu. Ilmastonmuutos ja luontokato asettavat kuitenkin rajat, sille minkälaista ruokaa — ja millä tavoin – Suomessa voidaan ylipäätänsä tuottaa. Tulevaisuus on hämärän peitossa.
Ruoantuotannon olosuhteet muuttuvat nyt nopeammin kuin koskaan. Agroekologian professori Juha Helenius on sanonut, että “ilmastonmuutoksen aiheuttamasta merenpinnan noususta kannetaan suurta huolta, mutta ilmastonmuutoksen vaikutukset ruoantuotantoon tapahtuvat nopeammin ja ovat ihmisten hyvinvoinnin kannalta vakavampia.”
Ruokavalioiden pitäisi keskittyä kasvispainotteisemmiksi. Kaikki maailman kahdeksan miljardia ihmistä eivät voi mitenkään syödä niin paljon eläintuotteita kuin länsimaissa nykyään syödään.
Kestävät viljelytavat auttavat myös parantamaan Itämeren tilaa.
Hasu sanoo, että maanviljelijöiden tehtävä on jättää maa tuleville sukupolville kestävässä kunnossa.
“Pitäisi katsoa maatalouden tulevaisuutta silmästä silmään. Eivät maatalouden ongelmat ole katoamassa mihinkään. Siirrämme koko ajan taakkaa aina tulevaisuuteen ja tuleville sukupolville.”
Itämeren pelastajat -reportaasisarjassa sukelletaan pinnan alle, vieraillaan Suomen suurimmalla yksityisellä merisuojelualueelle, hypätään maanviljelijän traktorin kyytiin, matkustetaan rahtilaivalla ja keskustellaan ympäristötaiteilijan ja yrittäjän kanssa.
Georgica (suom. Laulu maanviljelijän työstä), on roomalaisen runoilija Vergiliuksen pääteos, jonka hän kirjoitti vuosina 37–29 eaa. Ensimmäinen osio käsittelee peltoviljelyä. Kolmas osio puolestaan karjankasvatusta.
Vergilius toivoi saavansa ihmiset ymmärtämään kasvien ja eläinten kauneuden ja monimuotoisuuden sekä talonpojan raskaan mutta antoisan työn arvon.
Johannes Roviomaa on toimittaja, käsikirjoittaja ja Arktisen keskuksen vieraileva tutkija, joka on erikoistunut ilmastonmuutokseen, arktiseen alueeseen ja ruokajärjestelmään. Hän on saanut yhdessä työryhmän kanssa tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon (2018) ja Kanava-palkinnon (2017).
Touko Hujanen on reportaasiin erikoistunut kuvajournalisti. Hänet on palkittu muun muassa vuoden kuvajournalistina (2019, 2018) ja vuoden lehtikuvaajana (2011) sekä Discovery Awardilla (2020).
