Tutki Itämeren elämää

Kilkki

Kilkki on Itämeren pohjassa elävä äyriäinen. Se voi elää sekä suolaisessa että makeammassa vedessä, mutta suosii etenkin syvää, kylmää vettä.

Kilkki on Itämeren suurimpia äyriäisiä ja voi kasvaa jopa yli kymmenen sentin mittaiseksi. Kilkit mönkivät pohjassa ja saalistavat ravinnokseen esimerkiksi katkoja ja simpukoita, jopa toisia kilkkejä. Lisäksi kilkit syövät pohjaan vajonneita kuolleita eläimiä. Kilkit ovat tärkeää ravintoa monille kaloille.  

Sinisimpukka

Itämeren alkuperäiseen lajistoon kuuluvan sinisimpukat elävät kivikkoisilla pohjilla, usein tiiviissä yhteisöissä. Ne viihtyvät virtaavassa, suolapitoisessa ja viileässä vedessä.

Sinisimpukat suodattavat vedestä ravinnokseen erilaisia pieneliöitä ja levää, ja poistavat samalla vedestä tehokkaasti rehevöittäviä ravinteita. Sinisimpukkayhteisöt toimivat kasvualustana erilaisille paikalleen eläville lajeille, ja tyhjät sinisimpukan kuoret ovat pienten eläinten suojapaikkoja. Sinisimpukat ovat tärkeää ravintoa esimerkiksi kampeloille ja haahkoille.  

Kivinilkka

Kivinilkka on pitkulainen, pohjassa elävä kala. Se viihtyy etenkin rakkohauruvyöhykkeessä sekä kivikoissa, joissa se saalistaa siiroja, katkoja ja muita pohjaeläimiä. Kivinilkan erikoisuuksiin kuuluu kaloille tyypillisen uimarakon puuttuminen, sekä vihreät luut! Kivinilkka myös synnyttää eläviä poikasia kutemisen sijaan.  

Kampela

Itämeren lieju- ja hiekkapohjilla elävä litteä kampela käyttää ravinnokseen pohjaeläimiä. Sen herkkua ovat etenkin simpukat. Kampela kestää makeaakin vettä, mutta kutu onnistuu vain tarpeeksi korkeassa suolapitoisuudessa. Poikasena kampela muistuttaa muita kaloja. Aikuistuessaan kampela asettuu pohjalle makaamaan ja sen silmät vaeltavat toiselle kyljelle, saaden aikaan kampelalle ominaisen erikoisen ulkomuodon.  

Vaskikala

Vaskikala on erikoisen näköinen kala pitkine kuonoineen, piikkimäisine evineen ja ohuine pyrstöineen. Se viihtyy rakkohaurun sekä meriajokkaan seassa, korkeassa suolapitoisuudessa.

Vaskikala tekee alkukesällä mätimunilleen pesän sitomalla esimerkiksi rakkohaurukasvustoa palloksi, ja koiras jää vartioimaan pesää kunnes poikaset ovat valmiita lähtemään maailmalle. Vaskikala syö planktonia ja kalanpoikasia, joita se vaanii kasvillisuuden seassa.  

Rasvakala

Rasvakala on pohjassa pysyttelevä, hieman pallon muotoinen kala. Rasvakalan ihon alla on paksu rasvakerros, minkä vuoksi kala tuntuu koskettaessa hyytelömäiseltä. Se kiinnittyy pohjakiviin vatsassaan olevalla imukupilla, eikä erityisemmin vaeltele paikasta toiseen. Rasvakala käyttää ravinnokseen pohjaeläimiä ja pieniä kaloja, toisinaan myös oman lajinsa yksilöitä.  

Siloneula

Siloneula elää Itämeren rannikoilla kasvillisuuteen kätkeytyneenä. Se kietoo pitkän pyrstönsä esimerkiksi rakkohaurun varteen ja huojuu vedessä pystyasennossa planktonia pyydystäen. Siloneulat ovat sukua valtamerten merihevosille. Siloneuloilla koiras kantaa poikaset vatsapussissaan, josta ne ”syntyvät” loppukesällä.

Levärupi

Levärupi on pienen pieni sammaleläin, joka muodostaa kalkkikuorisia, pitsimäisiä yhdyskuntia. Yhdyskunnat peittävät kiviä ja simpukankuoria, toisinaan myös leviä. Levärupi pyydystää pieneliöitä pyyntilonkerollaan kalkkikuorensa suojista.

Kaksineuvoisena eläimenä levärupi tuottaa vuorotellen siittiöitä ja munasoluja, joista kehittyy toukkia. Toukat jakaantuvat silmikoimalla ja muodostavat yhteisön, joten levärupiyhdyskunnan kaikki yksilöt ovat toistensa klooneja.   

Leväkatkarapu

Itämeren alkuperäiseen lajistoon kuuluvan leväkatkaravun voi tavata kallio- ja kivikkopohjilla, rakkohaurun ja muun kasvuston seasta. Se on lähes läpinäkyvä, joten se sulautuu ympäristöönsä tehokkaasti. Talvisin leväkatkarapu siirtyy syvemmille vesille. Leväkatkarapu syö kaikenlaista kasveista pieniin kaloihin, ja myös lajitovereitaan.  

Ahven

Suomen kansalliskala ahven on yleinen sekä makeissa vesissä että Itämeressä. Ahven elää parvissa, joskin öisin se vetäytyy omaan rauhaan kasvuston suojiin. Pienet ahvenet syövät planktonia, mutta kalan kasvaessa ravinnoksi kelpaavat etenkin pohjaeläimet ja pikkukalat. Naaras laskee keväällä mätimunansa vesikasvien ympärille ohuena nauhana. Ahvenet voivat elää jopa yli 20-vuotiaiksi.

Härkäsimppu

Härkäsimppu viihtyy kylmässä vedessä, sekä Itämeren rannikolla että isoissa järvissä. Se on todennäköisesti jääkaudelta peräisin oleva relikti, jonka laajemmat levinneisyysalueet ovat arktisilla vesillä. Itämeren härkäsimput kasvattavat päähänsä neljä kyhmyä. Järvien lajitovereilla kyhmyjä ei ole, minkä lisäksi järvissä härkäsimput jäävät merellisiä tovereitaan pienempikokoisiksi. Härkäsimput syövät pohjaeläimiä ja toisia kaloja.  

Kiiski

Kiiski on pienikokoinen, tylppäkuonoinen ja suurisilmäinen kala. Se elää parvissa sekä Itämeressä, että sisämaan makeissa vesissä. Kiisken lempiruokaa ovat surviaissääsken toukat, minkä lisäksi se syö eläinplanktonia ja kalan mätiä. Kiiski elää lähellä pohjaa ja saalistaa öisin.

Polyyppi

Polyypit ovat pieniä onteloeläimiä, jotka elävät sekä Itämeressä että makeassa vedessä. Murtovesipolyypit ja kaspianpolyypit muodostavat runkokuntia, joissa yksilöt ovat erikoistuneet joko saalistamiseen, puolustautumiseen tai lisääntymiseen.

Kaspianpolyyppi on vieraslaji, joka pärjää makeassakin vedessä. Vähäsuolaisissa lahdissa viihtyy lampipolyyppi, joka elää itsekseen eikä muodosta runkokuntia. Polyypit saalistavat eläinplanktonia.  

Kolmipiikki

Kolmipiikki on muutaman senttimetrin mittainen kala, jonka selässä on kolme piikkiä. Se elää Itämeren rannikolla sekä Lapin suurissa järvissä.

Kutuaikana kolmipiikkikoiras rakentaa pohjaan pesän, johon se houkuttelee naaraita tanssimalla. Samassa pesässä voi olla useiden eri naaraiden mätimunia, jotka koiras hedelmöittää ja jää vartioimaan. Koiras hoivaa myös vastasyntyneitä poikasia, kunnes ne ovat valmiita pärjäämään itsekseen. 

Särki

Särkikalojen heimoon kuuluva särki on Itämeren rannikkoalueiden yksi yleisimmistä kalalajeista. Sitä esiintyy tavallisesti matalissa rannikkovesissä, kasvillisuuden seasta. Päivisin särki liikkuu parvissa, mutta öisin se viihtyy yksin lähellä merenpohjaa.

Särkikalojen elintavat lisäävät vesistöjen rehevöitymistä, sillä ne syövät paljon eläinplanktonia, joka vuorostaan pitää kasviplanktonin määrää kurissa. Kasviplanktoneihin kuuluvat muun muassa sinilevät, eli syanobakteerit. Lisäksi särjet tonkivat merenpohjaa etsiessään ravintoa, mikä saattaa vapauttaa pohjaan varastoituneita haitallisia aineita.

Särkiä syömällä on mahdollista vaikuttaa Itämeren rehevöitymisen hillitsemiseen ja vesien kirkastumiseen, ja siksi särkikalojen syömistä suositellaan kaikille.

Itämerennorppa

Itämerennorppa on Itämeren pienikokoisin hylje ja sitä tavataan saarten ja luotojen läheisyydessä. Yksin viihtyvän itämerennorpan tunnistaa noin puolitoista metrin pituisesta sukkulamaisesta ruumiinrakenteesta ja tylpästä kuonosta.  

Kesällä ja syksyllä itämerennorpat saalistavat kaloja, äyriäisiä ja selkärangattomia kasvattaakseen rasvakerrostaan talvea varten. Helmikuusta maaliskuuhun Itämerennorpat lisääntyvät jääpeitteen reunan läheisyydessä. Jää- ja lumipeitteen on oltava riittävä, jotta norppa pystyy rakentamaan kuuttia eli poikasta suojaavan lumipesän hengitysavantonsa päälle. 

Suomessa Itämerennorppa luokitellaan silmälläpidettäväksi eli lähes uhanalaiseksi lajiksi. 

Hapsivita

Hapsividat viihtyvät hiekkapohjilla, jossa ne muodostavat tupsumaisia kasvustoja. Pisimmillään hapsividan versot voivat olla jopa puolitoistametrisiä. Hapsividan kukat nousevat pinnalle kaasukuplien avulla. Hapsivitakasvustot toimivat elinpaikkoina esimerkiksi erilaisille kotiloille.

Merinäkinruoho

Merinäkinruoho kasvaa suojaisilla paikoilla aivan rannan tuntumassa. Varressa on usein piikkejä, ja kasvi muistuttaa muutenkin ohdaketta. Merinäkinruoho tarvitsee menestyäkseen paljon valoa, eikä se pärjää rehevöitymisen samentamassa vedessä.

Meriajokas

Pehmeillä pohjilla kasvava meriajokas tarvitsee suolaista vettä menestyäkseen. Se muodostaa parhaimmillaan laajoja niittyjä, jotka toimivat monen eläinlajin suojapaikkana. Meriajokas on tehokas hiilensitoja, joten sillä on tärkeä merkitys myös ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.  

Ahvenvita

Ahvenvidat voivat kasvaa valtaviksi, jopa kaksi ja puoli metriä pitkiksi. Niitä kasvaa Itämeren lisäksi sisämaan makeissa vesissä, sekä matalassa että syvemmässä vedessä. Korkeaa suolapitoisuutta ahvenvita ei siedä. Ahvenvitakasvustot tarjoavat hyviä suojapaikkoja monille kaloille.  

Lahnaruoho

Lahnaruohot muistuttavat hieman mehikasveja. Ne kasvavat matalina ruusukkeina kirkkaassa, vähäsuolaisessa vedessä.

Letkulevä

Suojaisilla paikoilla kasvavien letkulevien pitkät rihmat muodostavat tiheitä kasvustoja. Toisinaan rihmat sotkeutuvat toisiinsa tiiviiksi matoiksi, joiden alla vallitsevissa hapettomissa olosuhteissa elää metaanikaasua tuottavia bakteereja. Matot voivat nousta veden pinnalle metaanin täyttämänä kaasupallona.

Laikkuruskolevä

Laikkuruskolevää ei välttämättä heti uskoisi leväksi, sillä se peittää kivien pintoja ohuena maalimaisena kalvona. Yksittäinen laikkuruskolevä on millimetrin kokoinen rihma, mutta levä esiintyy laajoina, kiviä peittävinä kasvustoina. Laikkuruskolevä vaatii kasvaakseen suolaista vettä.

Helmilevä

Helmilevät viihtyvät sekä avoimilla kalliorannoilla, että muiden levien, vesikasvien ja esimerkiksi simpukoiden päällä. Niitä tavataan kaikilla maailman merillä. Helmilevän varsi näyttää läheltä katsottuna pienten helmien nauhalta, jonka näkee myös ilman mikroskooppia. Helmilevät muodostavat matalia, laajoja, punertavia kasvustoja.

Viherahdinparta

Viherahdinparta on monelle Itämeren rannalla kulkeneelle tuttu laji. Kirkkaanvihreä, hentorakenteinen levä liehuu aallokossa aivan rannan tuntumassa, kiviin ja kallioon kiinnittyneenä. Toisinaan se kiinnittyy myös muihin leviin tai simpukoihin. Se on tärkeä ravinnonlähde ja suojapaikka monelle eläinlajille, mutta rehevöitymisen myötä lisääntynyt levämassa myös kuluttaa hajotessaan happea.

Laguuni

Itämeren laguunit ovat suojaisia merenlahtia, joissa vesi kiertää hitaasti ja lämpenee keväisin nopeasti. Niissä elää runsaasti monenlaista kasvillisuutta, ja laguunin liejupohja toimii erilaisten selkärankaisten asuinpaikkana.

Laguunit ovat kaloille tärkeitä kutupaikkoja, sillä kalanpoikaset saavat rehevästä kasvillisuudesta suojaa ja ravintoa. Toisaalta isommat kalat viihtyvät laguuneissa saalistuspuuhissa. Runsas eliöstö houkuttelee paikalle myös monenlaisia vesilintuja. 

Laguuneista voit löytää muun muassa ahvenia, haukia, katkoja ja kahlaajia.  

Riutta

Itämeren riutoilla tarkoitetaan veden alla olevia kovia kallio- ja kivipohjia. Niillä elää monenlaisia leviä, jotka jakautuvat valon määrän mukaan eri syvyysasteille.

Aivan pinnan tuntumassa elää paljon valoa tarvitsevia rihmaleviä, joiden alapuolella on haurujen vyöhyke ja syvemmällä hämärässä kasvaa punaleviä. Punalevien alapuolella puolestaan viihtyvät sinisimpukat ja polyypit.

Erilaiset kasvillisuusvyöhykkeet tarjoavat elinpaikkoja ja ravintoa monenlaisille eläimille, ja riutat ovatkin vedenalaisen monimuotoisuuden aarreaittoja. 

Riutoilla elävät mm. rakkohauru, sinisimpukka, siirat ja haarukkalevä.