Eolus sitoutuu huomioimaan Itämeren herkän meriluonnon kehittäessään merituulivoimaa
EOLUS SITOUMUS
Eolus – pohjoismainen uusiutuvan energian kehittäjä – on sitoutunut toimimaan Itämeren suojelun puolesta. Sitoumuksessaan Eolus pyrkii tunnistamaan ja minimoimaan merituulituulivoiman kehittämiseen, rakentamiseen ja tuotantoon liittyvät vaikutukset vedenalaiseen meriluontoon. Eolus pyrkii myös lisäämään tietämystä ja yleistä tietoisuutta merituulivoiman vaikutuksista Itämeri-ympäristössä.
KÄYNNISSÄ
Sitoumus annettu 2022
KESTO
2022-2025
Sitoumus koskee Eoluksen kaikkia Itämeren alueella sijaitsevia hankkeita. HELCOMin Itämeren suojelun toimintaohjelma (Baltic Sea Action Plan) on toiminut tausta-asiakirjana sitoumuksen määrittelyssä.
Sitoumuksen Tavoitteet
1
Eolus pyrkii tunnistamaan ja vähentämään merenpohjan rakentamisesta aiheutuvat vaikutukset vedenalaiseen meriympäristöön, erityisesti voimaloiden perustusten, kaapeliurien ja kaapeleiden rantautumispaikkojen alueilla. Ympäristönäkökohdilla on merkittävä rooli kaikessa päätöksenteossa, myös yhteistyökumppaneiden valinnassa.
TOTEUTUS:
Eolus rakentaa avointa vuoropuhelua asiantuntijaorganisaatioiden kanssa sekä järjestää työpajoja tärkeimpien aiheiden tunnistamiseksi. Työpajat järjestetään kansallisella tasolla. Aiheet voivat vaihdella alueittain ja paikasta riippuen, mutta keskeisimpiä ovat vedenalainen melu, vaeltavat lajit sekä Itämeren avainlajit. Vuoropuhelun avulla Eolus myös kehittää tiedon jakamista merituulivoiman rakentamisesta.
Ensimmäinen työpaja toteutetaan Suomessa vuonna 2023, ja mukaan kutsutaan asiantuntijaorganisaatiot kuten Metsähallitus, Luonnonvarakeskus (Luke), Geologian tutkimuskeskus (GTK), Suomen ympäristökeskus (Syke), Turun ammattikorkeakoulu (vedenalaisen melun tutkimus) ja Baltic Sea Action Group (BSAG). Lisäksi ympäristövaikutusten arvioinnin konsultti osallistuu työhön.
Vastaavia työpajoja järjestetään myös muissa maissa, joissa Eoluksella on merituulivoimahankkeita. Työpajojen tulokset jaetaan Eoluksen sisällä tukemaan kestävää hankekehitystä muilla hankealueilla.
SEURANTA:
Eolus määrittää ensimmäisenä laadulliset mittarit. Kun luonnon monimuotoisuuden mittaamisesta on enemmän ymmärrystä, määritellään myös kvantitatiiviset KPI:t. Eolus lisää ymmärrystä luonnon monimuotoisuuden mittaamisesta osallistumalla Ecogainin CLIMB-projektiin Changing Land Use Impact on Biodiversity vuosien 2022-2023 aikana.
Lisäksi edistymistä arvioidaan BSAG:n kanssa järjestettävissä vuosittaisissa tapaamisissa.
2
Eolus pyrkii lisäämään tietämystä ja yleistä tietoisuutta (1) merituulivoiman rakentamisen vaikutuksista meriympäristöön, (2) mahdollisuuksista hallita vaikutuksia parhaalla tavalla sekä (3) uusiutuvan energian myönteisistä vaikutuksista Itämerelle.
TOTEUTUS:
Eolus suunnittelee ja toteuttaa Itämerta hyödyttävän tutkimusapurahan. Apurahan teemat pohjautuvat yhdessä tutkimusorganisaatioiden ja BSAG:n kanssa tunnistettuihin aiheisiin, joista tarvitaan lisää ymärrystä. Apuraha on tarkoitus lanseerata vuonna 2024. Apurahaa voi hakea vuosittain. Eolus harkitsee myös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn aikana kerätyn tiedon jakamista tutkimustarkoituksiin.
Eolus tekee yhteistyötä koulujen, yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimusorganisaatioiden kanssa tarjoamalla tapaustutkimuksia sekä vierailevia luennoitsijoita tavoitteen 2 sisällöistä.
Yleisen tietoisuuden lisäämiseksi Eolus julkaisee tavoitteen sisällöistä uutisartikkeleita, blogeja ja julkaisuja sosiaalisessa mediassa eri mediakanavien kautta.
Eolus pohtii myös mahdollisuuksia jakaa tuloksia toimialan työryhmissä, joita ovat esimerkiksi Wind Europe ja kansalliset tuulivoimayhdistykset.
SEURANTA:
- Eolus on suunnitellut ja lanseerannut apurahan vuoteen 2024 mennessä.
- Eolus tekee yhteistyötä koulujen kanssa tekemällä vähintään kaksi kouluvierailua vuodessa.
- Eolus julkaisee neljännesvuosittain uutisartikkelin/blogin/sosiaalisen median julkaisun tavoitteen sisällöstä.
- Eolus viestii sisäisesti sitoumuksen edistymisestä mm. yhtiön intranetin ja sisäisten kokousten kautta.
3
Eolus pyrkii minimoimaan meriliikenteen ympäristövaikutukset merellä sijaitsevien tuulipuistojen kehittämisen, rakentamisen ja käytön aikana.
TOTEUTUS:
Eolus soveltaa elinkaarinäkökulmaa kaikessa päätöksenteossaan. Eolus selventää hankintaprosessin vaatimuksia, joita ovat muun muassa Code of Conduct ja hankintasopimusten uusiminen. Eolus käsittelee meriliikenteen vaikutuksia ilmastoon ja meriympäristöön yhteistyössä toimittajien kanssa. Vaikutuksiin kuuluvat muun muassa kasvihuonekaasupäästöt, jätevedetja vedenalainen melu. Eolus ohjeistaa toimijoita ja edellyttää vastuullisuutta osana hankintaprosessia.
SEURANTA:
- Eolus kehittää ympäristöraportointijärjestelmää, joka soveltuu merituulivoiman kehittämiseen ja rakentamiseen.
- Eolus kehittää toimittajapolitiikkaa ja -sopimuksia vuoden 2023 aikana.
4
Eolus osallistuu Itämeren hyvinvointia edistäviin hankkeisiin ja aktiviteetteihin.
TOTEUTUS:
Eolus osallistuu aktiivisesti hankkeisiin, jotka liittyvät Eoluksen Itämeri-sitoumukseen. Lisäksi Eolus osallistuu Itämeren hyvinvointia tukeviin toimiin ja käynnistää myös niitä. Esimerkkejä mahdollisista toimista ovat muovin kerääminen merestä ja ekosysteemien ennallistamisprojektien tukeminen.
SEURANTA:
• Tarkennetaan tulevina vuosina.
Itämeren hyvinvointi on välttämätöntä kaikille merta ympäröiville yhteiskunnille. Merituulivoiman kehittäjänä meillä on iso vastuu suunnitella toimintamme tavalla, joka ei aiheuta merkittävää haittaa Itämeren herkälle ympäristölle. Odotan innolla sitoumuksemme toteuttamista ja oppivani lisää tästä ainutlaatuisesta merialueesta.
Anu Vaahtera, Suomen merituulivoimahankkeiden projektipäällikkö, Eolus
SITOUMUKSEN ETAPIT
2023
- Työpaja suomalaisten asiantuntijaorganisaatioiden kanssa tärkeimpien aiheiden tunnistamiseksi, joista tarvitaan lisää ymmärrystä vedenalaiseen meriluontoon kohdistuvien vaikutusten minimoimiseksi.
- Määrällisten ja laadullisten mittareiden määrittäminen luonnon monimuotoisuuden mittaamiseksi.
- Toimittajapolitiikkojen ja -sopimusten kehittäminen osana meriliikenteen ympäristövaikutusten minimoimista.
2024
- Työpaja asiantuntijaorganisaatioiden kanssa Ruotsissa.
- Eolus-tutkimusapurahan lanseeraus – teemat teemat pohjautuvat yhdessä tutkimusorganisaatioiden ja BSAG:n kanssa tunnistettuihin aiheisiin.
2025
- Työpaja asiantuntijaorganisaatioiden kanssa kolmannessa Itämeren maassa, jossa Eolus kehittää merituulivoimaa.