Onko aika määritellä vastuullisuus uudelleen? Mitä uudistava toiminta tarkoittaa?

Sanotaan, että vastuullisuus alkaa siitä, mihin lainsäädäntö päättyy. Mutta mitä vastuullisuus tai kestävä kehitys lopulta tarkoittavat? Ovatko vastuullisuus ja kestävyys sama asia? Näitä kysymyksiä on moni pohtinut vuosien varrella, minä mukaan lukien. Määritelmät eivät toisaalta ole koskaan lopullisia, koska ne elävät yhteiskunnan vaatimusten muuttuessa. Ollaan alueella, jossa maali liikkuu koko ajan.

Minusta tähän kiteytyvät vastuullisuuden ja kestävän kehityksen kiehtovuus ja haasteellisuus. Miten käsitteiden tulisi muuttua maailman muuttuessa ja uhkakuvien monimutkaistuessa? Ilmastonmuutos, biodiversiteettikato, köyhyys, globaali eriarvioisuus ja syrjäytyminen ovat systeemisiä ongelmia, joissa asiat kietoutuvat yhteen. Näitä ei ratkaista hetkessä eikä kukaan ratkaise niitä yksin. Miten vastuullinen ja kestävä toiminta vastaa tähän tarpeeseen? Pitäisikö käsitteitä päivittää?

Lähestyn tässä kirjoituksessa kysymyksiä käsittelemällä ensiksi vallitsevia ajatuksia kestävyydestä ja vastuullisuudesta sekä niiden ongelmakohtia. Sen jälkeen pohdin, miten siirrymme järjestelmien uudistamiseen ja esitän uudistavan toiminnan mallin. Lopuksi käyn läpi käytännön esimerkkejä uudistavasta toiminnasta ja mietin, mitä askeleita seuraavaksi tarvitaan.

Määritelmistä

Yleinen tapa lähestyä kestävyyttä on ympäristöllisten ja sosiaalisten haittojen vähentäminen. Kestävyyttä pidetään usein synonyymina vastuullisuudelle.

Ajatellaan, että vastuullisuus täyttyy sillä, että pyritään minimoimaan toiminnan haitat taloudellisen kannattavuuden puitteissa. Tässä ajattelussa keskiössä on ns. people/planet/profit -malli (Kuva 1). Tavallista on kertoa, että ”toimimme vastuullisesti, koska huomioimme toiminnassamme ympäristön ja ihmiset”.

Itselläni tämä herättää useita kysymyksiä. Mitä minimointi ja huomioiminen käytännössä tarkoittavat? Mikä on planeetan, ihmisten ja talouden prioriteettijärjestys – ovatko planeetta ja ihmiset alisteisia taloudelle? Vai onko niillä tasavertainen tai peräti etuoikeutettu asema suhteessa talouteen? Haetaanko ratkaisuja, joissa kaikki kolme kriteeriä täyttyvät korkealla ambitiotasolla? Vai riittääkö, että on tehty joitain parannuksia, joilla vähennetään ympäristölle ja ihmisille aiheutuvia haittoja? Kuinka paljon siinä tapauksessa?

Muutama vuosi sitten yritin määritellä itselleni vastuullisuuden. Lähestyin asiaa ensiksi jaottelemalla tekemisen neljään eri kategoriaan (Kuva 2). On esimerkiksi toimijoita, jotka pyrkivät vähentämään toiminnan haittoja, eli jalanjälkeä. Toiset ehkä keskittyvät enemmän yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen (kädenjälki), mutta eivät kiinnitä niin paljon huomiota haittoihin. Toiset yhdistävät molemmat. Jotkut eivät kiinnitä huomiota kumpaankaan.

Piirsin silloin pyramidin, jolla olen tähän asti hahmottanut itselleni vastuullisen toiminnan yhdellä kuvalla (Kuva 3).

Pyramidissa kestävyys on sama kuin jalanjälki, eli MITEN asioita tehdään niin, että ympäristölliset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset haitat on minimoitu. Tämä on toiminnan peruskivi ja ”lupa toimia” (license to operate), mutta se ei vielä riitä vastuullisuuteen. Kestävyys on siis hygieniatekijä, jota ilman kenenkään ei tulisi toimia.

Tämän lisäksi pitää pohtia tekemisen tarkoitusta, eli MITÄ tehdään ja ennen kaikkea MIKSI. Näkökulma on tässä yhteiskunnallinen, eli asioita tarkastellaan yhteiskunnan ja kaikkien sidosryhmien näkökulmasta. Taustalla vaikuttaa myös kysymys siitä, mihin yhteiskunnan kannattaa käyttää rajalliset resurssinsa ja miksi työtä tehdään. Vastuullisuuden toisena elementtinä on siis yhteiskunnallinen vaikuttavuus – hyvän tuottaminen muodossa taikka toisessa.

Tämän lisäksi pitää pohtia tekemisen tarkoitusta, eli MITÄ tehdään ja ennen kaikkea MIKSI. Näkökulma on tässä yhteiskunnallinen, eli asioita tarkastellaan yhteiskunnan ja kaikkien sidosryhmien näkökulmasta. Taustalla vaikuttaa myös kysymys siitä, mihin yhteiskunnan kannattaa käyttää rajalliset resurssinsa ja miksi työtä tehdään. Vastuullisuuden toisena elementtinä on siis yhteiskunnallinen vaikuttavuus – hyvän tuottaminen muodossa taikka toisessa.

Tässä mallissa kestävä ja vastuullinen eivät ole synonyymejä, vaan kestävyys on vain osa vastuullisuutta. Esimerkiksi turhaa massakulutusta ajavien tavaroiden tuottaminen tai myynti ei ole vastuullista, vaikka toiminnassa minimoitaisiin päästöt ja muut haitat. Myöskään volyymien maksimointiin perustuva liikeidea lineaarisella talousmallilla ei kovin helposti mahdu tähän vastuullisuusmääritelmään.

Mutta toimiiko pyramidimallini enää riittävän hyvin? Mielestäni ei, vaan se pitää päivittää. Tarvitsemme uuden ja selvästi kunnianhimoisemman vastuullisuuden määritelmän.

Kohti uudistavaa toimintaa

Ei enää riitä, että olemme vähemmän pahoja minimoimalla päästöt ja haitat, kuten esimerkiksi Unileverin entinen pääjohtaja Paul Polman hiljattain totesi. Näkökulmaa on laajennettava.

Ensinnäkin, on toimittava maapallon ja sosiaalisten rajojen puitteissa kuten Kate Raworthin ns. donitsitalousmalli on esittänyt jo useampi vuosi sitten (Kuva 4). Toiseksi, ”hyvän” tuottaminen ei vielä nosta toimintaa vastuullisuuden korkeimmalle tasolle, vaikka positiivinen yhteiskunnallinen vaikuttavuus on edelleen vastuullisuuden tärkeä elementti. Näiden lisäksi on korjattava vaurioita, koska ihmiskunta on ajautunut tuhoisuudessaan liian pitkälle – olemme aiheuttaneet enemmän haittaa kuin hyötyä liian pitkään.

Globaali ruokajärjestelmä on hyvä esimerkki tästä epätasapainosta. Laskelmien mukaan ruokajärjestelmä on tappiollinen, kun huomioidaan järjestelmän markkina-arvo ja kaikki kustannukset, eli myös ulkoisvaikutukset ympäristölle ja yhteiskunnalle (Kuva 5). On myös esitetty, että liiketoiminta yleisesti ottaen ei keskimäärin tuottaisi lainkaan voittoa, jos yritysten pitäisi maksaa täysimääräisesti päästöistä, ekosysteemien tuhoamisesta, terveyshaitoista ja muista ulkoiskustannuksista.

Vastuullisuuteen nousee siis kolmas elementti. Meidän on löydettävä keinot, joilla uudistamme järjestelmiämme palvelemaan maapallon, luonnon ja ihmisen tarpeita paremmin ja pitkäjänteisesti. Tätä taustaa vasten piirsin uuden version vastuullisuuden pyramidista (Kuva 6).

Toiminnan perusta, MITEN asioita tehdään, edellyttää toimimista maapallon ekologisten rajojen sisällä ja hyvän elämän turvaamista kaikille. Se tarkoittaa ensinnäkin sitä, että luonnonresursseja ei käytetä yli niiden kantokyvyn. Käytännössä tämä edellyttää siirtymistä lineaaritaloudesta kiertotalouteen ja toimimista luonnon ehdoilla. Toiseksi se tarkoittaa, että varmistetaan hyvinvoinnin perusedellytykset jokaiselle ihmiselle, johon toiminta vaikuttaa.

Hyvän tekemisen ja uudistamisen välille on vaikea vetää selvää rajaa, joten yhdistin ne. Pyramidissa on edelleen kaksi osaa. On hyvä ymmärtää, että nämä kaksi osaa kietoutuvat yhteen, koska esimerkiksi kiertotalous voi itsessään olla uudistavaa ja ihmisten hyvä elämä voidaan turvata muuttamalla toiminnan tarkoitusta uudistavaksi. Pyramidin hahmottelema malli vastuullisuudesta voisi kiteyttää sanomalla, että kyse on vastuullisesta vaikuttavuudesta. Miten saadaan aikaan sellaista, mitä yhteiskunta tarvitsee?

Toiminta tulee esimerkiksi suunnitella niin, että kukin tekijä saa työstään kohtuullisen korvauksen,jokaisen ihmisen perustarpeet on turvattu, kaikkia kohdellaan inhimillisesti eikä ihmisiä kuormiteta loppuun palamisen partaalle. Pyramidin yläosa tarkoittaa sitä, että mietitään kriittisesti MITÄ tehdään ja MIKSI asioita tehdään. Mitä maailma oikeasti tarvitsee? Miten korjaamme rikki menneitä järjestelmiä? Miten käännämme suunnan näivettävästä uudistavaan luonnon ja ihmisen kannalta? Mitkä ovat ongelmiemme juurisyyt? Mitä pitää tehdä, jotta luonto ja ihmiset voivat hyvin nyt ja tulevaisuudessa?

Uudistavan ajattelun voi hahmottaa myös kuvalla (Kuva 7).

Tässä vastuullisuuden määritelmässä on muutettava asioiden prioriteettijärjestystä. Ympäristön ja ihmisen pelkkä huomioiminen tai haittojen minimointi eivät enää mahdu määritelmään. Lineaaritalous ei voi enää jatkua, koska se on määritelmänsä mukaan tuhoava käyttämällä rajattomasti luonnon ja ihmisten resursseja. Vastuullisessa vaikuttavuudessa ympäristö ja ihminen asettavat raamit toiminnalle ja talous tulee istuttaa tähän raamiin. Edelleen on välttämätöntä, että toiminta on myös taloudellisesti kannattavaa, mutta valitaan taloudellisesti kannattavista vaihtoehdoista se, joka mahtuu maapallon ekologisten rajojen ja sosiaalisten minimivaatimusten sisälle.

On lisäksi pohdittava taloudellisen tehokkuuden ja kannattavuuden määritelmä uudestaan ja sisällyttää toiminnan ulkoiskustannukset laskelmiin. Muutoin lineaaritalous tulee jatkossakin näyttämään taloudellisesti järkevämmältä. Talouden rooli muuttuu mallissa itseisarvollisesta tavoitteesta työkaluksi – se ei enää ole häntä, joka heiluttaa koiraa. Miten talous on tulevaisuuden palveluksessa? Tätä on esim. SITRA kysynyt. BIOS tutkimusyksikkö puhuu ekologisesta jälleenrakennuksesta.

Kirjoittaessani tätä jäin kuitenkin miettimään, onko määritelmiä kuitenkaan uudistettava. Vai olemmeko vain unohtaneet, mitä kestävyydellä alun alkaen tarkoitettiin? Onko myöskään tarpeen miettiä, ovatko kestävä kehitys ja vastuullisuus toistensa synonyymejä vai erillisiä asioita? Vai riittääkö, että palaamme kestävän kehityksen alkujuurille?

Kestävän kehityksen yksi ensimmäisistä määritelmistä löytyy vuodelta 1987. Silloin YK:n alainen Brundtlandin komissio totesi, että ”sustainable development is development that meets the needs of the present without compromising the ability of future generations to meet their own needs.” Kun nyt luen tätä, huomaan määritelmän olevan hyvin linjassa pyramidini uuden version kanssa. Jotta tulevilla sukupolvilla olisi mahdollisuus täyttää elämänsä perustarpeet, emme enää voi jatkaa luonnon ja ihmisten resurssien liikakäyttöä ja meidän on korjattava rikkimennyt.

Mitä uudistaminen tarkoittaa käytännössä?

Jotta kirjoitukseni ei jää liian teoreettiseksi, annan seuraavassa muutaman käytännön esimerkin toiminnan uudistavasta tarkoituksesta.

Voimme esimerkiksi parantaa lasten immuunijärjestelmää tuomalla metsäpohjaa päiväkotien pihoihin. Näin korjaamme teollistuneen elämäntavan aiheuttamat vauriot vastustuskyvylle.

Patagonia pilotoi parhaillaan puuvillan viljelyä regeneratiivisesti. Näin yritys haluaa kääntää maaperää näivettävät viljelytavat maaperää uudistaviksi. Myös Timberland ohjaa hankintojaan niin, että esimerkiksi nahkakenkien raaka-aineet tuotetaan uudistavan maatalouden periaattein. Uudistavaa maataloutta rakentavat myös suomalaiset viljelijät ja yritykset Carbon Action -alustalla. Uudistava maanviljely parantaa maaperän kasvukuntoa, mikä sitoo hiiltä ilmakehästä, vähentää ravinnevalumia vesistöihin, vahvistaa biodiversiteettiä ja parantaa satotasoja. Toinen esimerkki uudistavasta ruuantuotannosta on Apetitin särkikalatuotteet, jotka poistavat ravinteita vesistöistä.

Unilever päätti joitain vuosia sitten lähteä aktiivisesti muuttamaan omistajakuntaansa pitkäjänteisemmäksi lopettamalla kvartaaliraportoinnin – ja onnistui siinä. Näin se sai enemmän työrauhaa parantaa vastuullisuuttaan, koska omistajakunta muuttui kärsivällisemmäksi. Mitä useampi yritys toimii samoin, sitä vähemmän tilaa on kvartaalitalouden sijoittajilla, jolloin finanssijärjestelmä alkaa korjata itseään. Myös vaikuttavuussijoittamisen mallien yleistyminen ajaa järjestelmää huomioimaan taloudellisten mittareiden lisäksi myös yhteiskunnallisen positiivisen vaikuttavuuden ja laadun.

Henley Business Schoolin eMBA-koulutuksen punainen lanka on inhimillinen johtaminen, itsensä tunteminen ja onnellisuus. Mitä enemmän maailmassa on tällaisia johtajia, sitä paremmin ihmiset voivat työpaikoilla. Erätauko-säätiö haluaa muuttaa keskustelukulttuurin rakentavammaksi, vähentää yhteiskunnan jakautumista ja lisätä ihmisten osallisuutta yhteiskuntaan.

Esimerkkinä kiertotalouden linkeistä pyramidin molempiin osiin toimii Emmy Clothing, joka tekee kierrätettyjen vaatteiden ostamisen helpoksi. Swappie korjaa ja myy käytettyjä puhelimia. Jakamistalouden liiketoimintamalleissa esimerkiksi auton voi lainata sen ostamisen sijaan. Tällaiset kiertotalouden malleihin perustuvat liiketoiminnat haastavat nykyisen lineaarimallin toimijat mm. vähentämällä kertakulutuksen kysyntää, mikä asettaa perinteisille toimijoille painetta toimintalogiikkansa muuttamiseen.

Samat periaatteet soveltuvat mihin tahansa yhteiskunnalliseen toimintaan politiikasta ja viranomaistoiminnasta kansalaisjärjestöihin ja kuluttajiin. Esimerkiksi kuluttaja vaikuttaa järjestelmien muuttumiseen jättämällä turhat tavarat ostamatta, suosimalla laatua ja kierrättämällä. Pienistä puroista syntyy iso joki.

Jokaisen meistä pitäisi kysyä itseltään, miten voimme muuttaa vallitsevia rakenteita, miten tuemme siirtymää kiertotalouteen, miten poistamme liikakulutuksen tai miten korjaamme muita rikki menneitä järjestelmiä, jotka eivät enää palvele meitä eivätkä maapalloa. Miten ylipäätään haastamme nykyjärjestelmän näivettävät lainalaisuudet? Mitä hyvä elämä, sivistys ja yhteiskunnan edistys tarkoittavat? Tämä edellyttää sekä oman että muiden toiminnan kyseenlaistamisen. On myös tarkasteltava toimintatapoja ja niiden seuraamuksia selvästi pitkäjänteisemmin ja uusista näkökulmista. Kaiken keskiössä on ratkaisuja hakeva dialoginen keskustelu.

Muutos askel kerrallaan

Asioiden hahmottaminen mallien kautta helpottaa erottamaan olennaisen, mutta malli myös yksinkertaistaa asioita. Tiukkojen rajojen vetäminen ja asioiden lokeroiminen on toki käytännössä monimutkaisempaa, koska olosuhteet vaihtelevat Asiat eivät myöskään ole mustavalkoisia eikä muutos parempaan tapahdu yön yli. Aito tavoite toimia vastuullisemmin ansaitsee siis kiitosta. Ja haittojen minimointi on aina parempi kuin se, ettei haittoja pyritä lainkaan vähentämään. Vastuullisuudessa on monia sävyjä.

Mutta vastuullisuustyöhön tarvitaan myös nykyistä paljon enemmän vauhtia ja kunnianhimoa, koska esimerkiksi ilmastonmuutos ja biodiversiteettikato ovat jo edenneet vaaralliseen pisteeseen. Tällaiset vaikeat haasteet ja niiden yhteen kietoutuminen voivat toki lannistaa, mutta toivon, ettemme silti antaudu järjestelmälle ja ajattele, ettemme voi tehdä mitään. Pitää uskaltaa piirtää itselleen uudistavan muutoksen matka ja selkeä tavoite, vaikka heti ei olisi selvää, miten sinne päästään. Muutos tapahtuu yksi askel kerrallaan. Tärkeää on oikea suunta ja mahdollisimman ripeä eteneminen – mitä aikaisemmin toimii, sitä helpompaa se on. Koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, pienemmänkin toimijan muutokset vaikuttavat.

Michaela Ramm-Schmidt

Toimitusjohtaja, Baltic Sea Action Group