Siirry pääsisältöön

BSAG ja Korkeasaari yhdistävät voimansa Itämeripäivänä

Uutinen Merellinen suojelu

Torstaina 27.8. Suomessa vietetään Itämeripäivää erilaisten Itämeri-aiheisten tapahtumien ja tempausten muodossa. Myös Baltic Sea Action Group osallistuu Itämeren kunniaksi järjestettäviin juhlallisuuksiin meriluonnon vedenalaisen monimuotoisuuden teemalla. BSAG ja Korkeasaaren eläintarha yhdistävät voimansa ja tuovat Korkeasaareen meren monimuotoisuuteen liittyvää ohjelmaa.

”Itämerestä puhutaan usein sen ongelmien kautta, ja meri onkin monenlaisissa vaikeuksissa mm. rehevöitymisen ja ilmastonmuutoksen vuoksi. Haluamme kuitenkin nostaa esille myös Itämeren kauneuden ja elinvoimaisuuden. Meri ei suinkaan ole kuollut, vaan pinnan alla on monenlaista elämää, jossa riittää ihmeteltävää ja suojeltavaa”, kertoo BSAG:n Elävä Itämeri -hankkeen projektipäällikkö Anna Klemelä.

Itämeripäivänä Korkeasaaressa pääsee tutustumaan meren pinnan alta löytyviin ihmeisiin monin tavoin. Metsähallituksen sukeltajat järjestävät sukellusnäytöksen, jolla he paljastavat yleisölle, miltä meri Korkeasaaren ympärillä näyttää. Sukellusnäytös pidetään kahteen otteeseen, klo 11:30 ja klo 12:30. Rannalla on myös nähtävissä erilaisia Itämerestä löytyviä aarteita ja Itämeren lajien esittelyjä. BSAG:laiset kertovat kiinnostuneille säätiön Itämerityöstä ja meriluonnon suojelemisesta.

Itämeripäivänä Korkeasaaressa voi myös käydä vasta-avatussa upeiden vedenalaisten valokuvien näyttelyssä. Näyttelyssä on esillä Vedenalaisen meriluonnon inventointiohjelman VELMU:n sukeltajien ottamia kuvia, jotka näyttävät hyvinvoivan Itämeren kaikessa loistossaan.

”Korkeasaari tekee tärkeää työtä luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi. On hienoa päästä tekemään yhteistyötä Itämeripäivän merkeissä. Myös Metsähallituksen sukeltajien osallistuminen Itämeripäivään on tärkeää, sillä ilman sukeltajien työtä ja ammattitaitoa tietomme Itämeren pinnan alta löytyvästä elämästä olisi huomattavasti nykyistä vähäisempää”, Klemelä toteaa.

BSAG:n väkeä ja sukeltajia voi tulla tapaamaan Karhulinnan viereen, jossa myös sukellusnäytös järjestetään. VELMU-kuvien näyttely puolestaan sijaitsee laivarannan odotuspaviljongissa. Näiden lisäksi saaresta löytyy paljon muutakin meriaiheista katseltavaa, kuten erilaisia meriroskasta koottuja taideteoksia sekä aforismiyhdistyksen Anna ajatus Itämerelle -näyttely, joka jalkautuu taulujen ohella yleisölle jaettavina kirjanmerkkeinä.

”Itämeren ympäröimä Korkeasaari tekee monipuolista työtä luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Uhanalaisia villieläimiä suojellaan vahvistamalla tarhakantoja ja niiden myötä alkuperäisten elinalueiden luonnonvaraisia kantoja. Korkeasaari on elämyksellinen kaupunkiluontokohde ja oppimisympäristö, jossa pääsee tutustumaan Itämeren saaristoluontoon, sen aarteisiin ja uhkiin,” toteaa ympäristökasvattaja Marjo Priha Korkeasaaresta.

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml