BLOGI: Micun mietteitä – Koronakriisi eri tasoilla

Viime viikko menee Suomessa historian kirjoihin ja syöpyy syvälle omaan muistiin. Vain muutama viikko sitten elimme ihan toisessa maailmassa, mutta nyt valmiuslaki on otettu käyttöön.

Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, kuinka kauan tämä kestää tai minkälaiset vahingot lopulta syntyvät. Tiedämme kuitenkin jo sen, että tässä pudotuspelissä on monta uhria. Mutta voittajiakin tulee olemaan. Monesti isot muutokset tapahtuvat kriisin kautta ja pakko on kova motivaattori.

Huomaan pohtivani tapahtumia etenkin kolmella eri tasolla. Mitä tämä tarkoittaa yhteiskunnan tasolla, miten pärjäämme perheenä ja miten tämä vaikuttaa BSAG-säätiöön?

Yhteiskunnan tasolla koen olevani enemmän seuraajan paikalla kuin aktiivinen toimija. Pohdin, miltä maailma tulee tämän jälkeen näyttämään. Ymmärrämmekö tulevaisuudessa paremmin, missä rakentamamme järjestelmän hauraudet ovat? Osaammeko korjata viat niin, että olemme jatkossa vahvempia? Lisääntyykö vai väheneekö yhteistyö ja myötätunto? Opimmeko tästä sellaista, joilla voidaan ratkoa muita maailman haasteita? Koronakriisistä löytyy paljon yhtäläisyyksiä esimerkiksi ilmastonmuutokseen ja biodiversiteettikatoon.

Murehdin, mitä tämä tarkoittaa haavoittuvassa asemassa oleville. Hirvittävän moni saa kohta lomautus- tai irtisanomisilmoituksen eteensä. Mitä tämä tarkoittaa maailman köyhimmille ihmisille? Minkälaista syrjäytyneen lapsen elämä on kriisin keskellä?

Mietin myös, miten yhteiskuntamme päättäjät jaksavat läpi tämän. Edessä on valtava määrä vaikeita ja kiireellisiä asioita. Pitää tehdä eettisesti mahdottomia päätöksiä, joissa joudutaan valitsemaan usean elintärkeän intressin välillä.

Itse pystyn lopulta vaikuttamaan asioihin hyvin vähän, mutta ei pidä jäädä vain seuraajan paikalle. Pääministeri Sanna Marin totesikin hiljattain, että ”meidän ihan kaikkien pitää toimia niin, että tästä selvitään.” On siis tärkeä ymmärtää, miten voin toimia hyvänä ja solidaarisena kansalaisena. En halua ainakaan tehdä haasteiden ratkaisemista vaikeammaksi muille.

Perheessäni olemme etuoikeutettuja eikä meillä ole mitään välitöntä hätää. Lasten koulukin näyttää pyörivän hyvin, vaikka he kaipaavatkin kavereitaan. On muuten hämmästyttävä suoritus koululta pistää pystyyn etäopetus noin päivässä. Lähes yhtä hämmästyttävää on, että lapset osasivat ottaa käyttöön etäopetuksen suunnilleen yhtä nopeasti. Nyt he osallistuvat sujuvasti etäpalavereihin opettajansa ja koko luokan kanssa. Tytär totesi kolmen päivän jälkeen, että tämä tuntuu jo ihan normaalilta.

Mitä enemmän mietin maailman menoa koronan myllerryksessä, huomaan, että ajatukseni pyörivät ennen kaikkea BSAG:n ja hienon työyhteisömme ympärillä. Miten huolehdin siitä, että pääsemme työntekijöinä tämän kriisin yli ilman liiallisia kolhuja? Miten huolehdin siitä, että BSAG pysyy toimintakykyisenä ja selviää tästä?

Meillä on onneksi vahva rahoituspohja kiitos toimintaamme luottavien rahoittajien ja lahjoittajien. Lukuun ottamatta peruttuja tapahtumia voimme siis jatkaa toimintaamme lähes normaalisti. On myös paremmin aikaa kehittää uutta.

Mutta mitä jos tilanne pitkittyy? Miten pidän huolen siitä, että kaikki ihmisemme pysyvät kelkassa mukana, kun joudumme pitämään yhteyttä vain virtuaalisesti? Etäyhteyksien kautta on kovin vaikeaa aistia ihmisten tunnetiloja. Hiljaisempi tiimin jäsen saattaa jäädä huomioimatta. Miten autan ihmisiä selviämään näin epävarmassa tilanteessa ja jaksamaan, vaikka kukaan meistä ei tiedä, mitä tulevien kuukausien tai vuoden aikana tapahtuu?

Meistä kukaan ei ole ollut tällaisessa tilanteessa aikaisemmin, joten en tiedä edes, miten itse reagoin tähän pidemmän päälle. Työyhteisössä jokaisella on omat elämät ja todellisuudet, jotka vaikuttava siihen, miten tällainen tilanne koetaan. Pystynkö BSAG:n toimitusjohtajana kohtamaan kaikki nämä tunteet empaattisesti? Miten pysyn vahvana, kun omassa päässä myllertää ja on vaikea keskittyä jatkuvassa isojen uutisten tulvassa?

BSAG:n hienon johtamismallin ansiosta en onneksi kuitenkaan ole yksin. Meillä säätiötä johtavat sisältöjohtaja ja toimitusjohtaja yhdessä, mikä on erityisen kullanarvoista juuri nyt. Lisäksi meillä on hieno ja vahva työyhteisö, joka myös tarjoaa tukensa. Yksi vahvuuksistamme on korkea empatiataso ja välittäminen – se auttaa meitä nytkin. Puhallamme yhteen hiileen, joten kyllä me tästä selviämme, yhdessä.

Yksi arvoistamme on rohkeus yrittää tehdä hyvää. Se taitaa korostua näissä poikkeusoloissa. Miten olemme rohkeasti toinen toistemme tukena? Miten juuri nyt voimme tehdä hyvää omassa mikroympäristössämme ja laajemmin yhteiskunnassa?

Aika näyttää, minkälaisena yhteiskunta tulee ulos tästä. Mitä tästä opimme? Juuri nyt on kuitenkin tärkeä keskittyä päivä kerrallaan ja pyrkiä löytämään uudet toimivat tavat pyörittää elämää. Täytyy pitää jalat maassa, pää kylmänä ja sydän entistä lämpimämpänä.

Michaela Ramm-Schmidt