Siirry pääsisältöön

Elina Ranta

,

Elina Ranta luotsaa BSAG:n varainhankintaa. Hänen tavoitteensa on, että BSAG:n työ tunnetaan ja sen tukeminen on mahdollisimman helppoa ja palkitsevan tuntuista.

Elina on kovan luokan viestijä ja idearikas luova tyyppi, jolla onneksi pysyy myös hommat hanskassa ja eurot ojennuksessa. Tämän “ikiliikuttujan” tähtihetki on, kun hän saa työllään itsensä itkemään tai nauramaan – silloin tietää, että on toivoa koskettaa muitakin.

”Vaikutun aina uudelleen siitä, miten vahvasti ihmiset haluavat tehdä hyvää ja auttaa. Ainoa meremme on todellakin avun arvoinen – ja sen tarpeessa. Minun työni on saada auttamisenhalu ja Itämeri kohtaamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Ja kun ne löytävät toisensa, ou jee! Sitten pääsee keksimään uusia tapoja kiittää.”

Elina on alun perin biologi. Opiskellessaan hän hoksasi, että maailmaa voi pelastaa myös ilman kenttäkokeita tai laboratoriota, kertomalla ihmisille tärkeistä asioista kiinnostavasti. Kohta mittarissa on parikymmentä vuotta kokemusta varainhankinnasta, viestinnästä, markkinoinnista ja tapahtumien järjestämisestä, pääasiassa erilaisissa järjestöissä.

Vapaa-ajallaan Elina innostuu kaikenlaisesta säästämisestä – villasukan parsimisesta osakesijoittamiseen. Myös tarinat vievät mukanaan, etenkin ne, jotka on kirjoitettu lauluiksi. 

Työtausta

2020– Baltic Sea Action Group, varainhankintapäällikkö 

2019–2020 Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö, varainhankintakoordinaattori 

2013–2019 Hengitysliitto, Pieni ele -keräyksen projektipäällikkö 

2007–2013 Suomen matkatoimistoalan liitto SMAL (nyk. Suomen matkailualan

liitto), koulutus- ja viestintäkoordinaattori

2000–2003 Freelance-toimittaja, radio ja printti

OTA YHTEYTTÄ

Elina Ranta

Varainhankintapäällikkö

+358 40 719 9719

elina.ranta@bsag.fi

image/svg+xml