Vastuullisesti pantua olutta. Sinebrychoffin Itämeri-sitoumus toteutunut – uusi tulossa
Sinebrychoffin Itämeri-sitoumus keskittyi mallasohran tuottajien viljelymenetelmien kehittämiseen auditointijärjestelmän avulla sekä ympäristövaikutusten vähentämiseen panimolla.
Yhteistyössä Viking Maltin kanssa rakennetun tila-auditointijärjestelmän avulla viljelijät ja tavarantoimittajat pääsivät kehittämään viljelymenetelmiään entistä ympäristöystävällisemmiksi. Auditointien avulla on pyritty edistämään muun muassa maan kasvukuntoa paremman vesitalouden avulla, ravinnevalumien vähentämistä sekä kiertoviljelyn lisäämistä.
Vuonna 2015 aloitetun sitoumuksen osana Sinebrychoff on jo neljän vuoden ajan tuonut markkinoille Itämeri-ystävällisesti viljellyn jouluoluen. Jouluoluen viljelijä valitaan mallastaja Viking Maltin sopimusviljelijöistä ja mallasohran matkan voi näin jäljittää pellosta pöytään. Vuoden 2019 KOFF Jouluolut tuli Iitistä Finskaksen maatilalta, joka sijaitsee Kymenlaakson ja Hämeen rajamailla. BSAG arvioi tilan toiminnan ja Viking Maltin suorittaman auditoinnin.
Sitoumuksen aikana Keravan tuotantolaitoksen veden käyttöä on optimoitu entisestään koko sitoumuksen ajan. Lisäksi Sinebrychoff on viiden vuoden aikana saanut panimon hiilidioksidipäästöjä vähennettyä merkittävästi erityisesti lämmön talteenoton johdosta. Oluen valmistuksessa syntyvän hiilidioksidin osalta Sinebrychoff otti jo vuonna 2014 käyttöön Eco2Brew-hiilidioksidipuhdistusjärjestelmän. Oluen tuotannosta talteen otettua ja puhdistettua hiilidioksidia käytetään kaikkien Sinebrychoffin valmistamien juomien hiilihapottamiseen.
Tuloksellisen sisältötyön lisäksi Sinebrychoff on tukenut BSAG:n Itämeri-työn jatkuvuutta 15 000 eurolla vuosittain.
”Sinebrychoffin kaltaiset toimijat ovat olennaisessa osassa BSAG:n Itämeri-työssä. Vahvasti maatalouteen ja elintarvikeketjuun kiinnittyneellä yrityksellä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa Itämeren ja ilmaston tilaan. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä yhteistyöhömme Sinebrychoffin kanssa”, sanoo BSAG:n projektipäällikkö Nicholas Wardi
”Meille sitoumuksen tekeminen BSAG:lle on ollut osa ympäristötyötämme. Sitoumus velvoittaa meitä tekoihin, mutta ennen kaikkea se motivoi. Vesi on meille elinehto, ja Itämeri määrittää paljon myös kuvaa Suomesta. Haluamme omalta osaltamme olla edistämässä Itämeren hyvinvointia myös jatkossa”, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Marja-Liisa Weckström sanoo Sinebrychoffilta.
Sinebrychoffin uuden Itämeri-sitoumuksen valmistelu on loppusuoralla ja uutisia sitoumuksesta voi odottaa pian.