Siirry pääsisältöön

Saaristolaisnapeilla kerättiin mojova lahjoitus BSAG:n Itämeri-työhön 

Uutinen Yritysyhteistyö

”Jotakin Saaristomeren hyväksi olisi kiva tehdä”, totesi Perheleipuri Salonen. Asiakkaat lähtivät innolla mukaan ja keräsivät 6,5 miljoonalla haukkauksella 10 000 euron lahjoituksen Itämeren pelastamiseksi. 

Saaristolaisnapeistaan tunnettu Perheleipuri Salonen järjesti kesällä Eläköön Itämeri! –kampanjan, jossa osa myytyjen Saaristolaisnappipussien hinnasta lahjoitettiin Baltic Sea Action Groupille Itämeren pelastustyöhön. Kampanja onnistui erinomaisesti.  

– Kuluttaja-asiakkaamme huomasivat kampanjan kaupoissa ja lähtivät hienosti mukaan. Myös kauppiaat ja leipäosaston hoitajat tilasivat Saaristolaisnappeja enemmän ja asettelivat tuotteita paremmille paikoille, kertoo toimitusjohtaja Juha Salonen. 

Asiantuntevaa apua rakkaalle Itämerelle

Itämeri on Saloselle läheinen muun muassa purjehdusharrastuksen ja saaristossa sijaitsevan kesäpaikan myötä.  

– Vuosien varrella olen nähnyt, ettei Itämeren kehitys ole aina ollut positiivista. Aika ikäviä sinilevävuosiakin on ollut. Sitä kautta tuli mieleen, että jotakin tämän Saaristomeren hyväksi olisi kiva tehdä. Ja tietysti meillä on tämä tuote, johon sopii hyvin saaristoaiheinen kampanjaJuha Salonen kuvailee. 

– Mediassa olen seurannut Baltic Sea Action Groupin toimia, ammattimaisuutta ja asiantuntemusta. Vakuutuin siitä, että BSAG:n kautta meidän apumme menee varmasti oikeisiin asioihin. 

BSAG:n toimitusjohtaja Michaela Ramm-Schmidt ottaa lahjoituksen kiitollisena vastaan: 

– Lahjoitukset ovat meille elintärkeitä. Niiden turvin voimme tehdä vaikuttavaa työtä Itämeren ja ilmaston hyväksi, suunnitella toimintaamme pitkäjänteisesti ja tarttua tehokkaasti Itämeren uusiin haasteisiin. Saaristolaisnappi-kampanja on myös ilahduttava osoitus siitä, että jokainen voi tehdä jotain. 

1,6 miljoonaa Saaristolaisnappia Itämeren hyväksi

10 000 euron lahjoitus kertyi 1,6 miljoonan yksittäisen Saaristolaisnapin myynnistä. Ne on syöty n. 6,5 miljoonalla haukkauksella.  

– Se on aikamoinen määrä nappeja ja syöjiä! On hyvä fiilis siitä, että saimme tosi monta ihmistä mukaan tärkeän asian edistämiseentoimitusjohtaja Salonen iloitsee. 

Sydämelliset kiitokset Perheleipuri Saloselle ja jokaiselle Saaristolaisnappia haukanneelle! 

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml