Metsähallituksen sitoumus tuotti kartat vesialueiden monimuotoisuuden turvaamiseksi ja paransi metsätalouden vesistönsuojelua
Kolmasosaa valtion maa- ja vesialueista hallinnoiva Metsähallitus teki sitoumuksen BSAG:lle vuonna 2015. Rakenteeltaan kaksiosainen sitoumus on tullut nyt päätökseen. Metsähallituksen Itämeri-sitoumuksessa tuotettiin kartta, jonka avulla voidaan entistä paremmin vaalia arvokkaita meri- ja rannikkoalueiden luontokohteita. Karttoihin on kuvattu luontoarvoiltaan arvokkaimmat kohteet, joissa kuitenkin käyttöpaine on suurta. Karttoja voidaan hyödyntää esimerkiksi kaavoituksen ja muun suunnittelun tukena. Kartta tuotettiin vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelmassa (Velmu) tehtyjen inventointi- ja dokumentointiaineistojen pohjalta.
”Suomen rannikkoalueet ovat lajistoltaan rikkaita, ja niiden suojelua tulisi edistää kaikin keinoin. Metsähallituksen tekemien kartoitusten avulla suojelupäätöksiä on helpompi tehdä”, sanoo BSAG:n toimitusjohtaja Johan Schmidt.
”Metsähallitus hallinnoi noin kolmasosaa Suomen valtion maa- ja vesialueista, joten on selvää, että toimillamme on suuri potentiaali Itämeren tilan ja laajemminkin luonnon monimuotoisuuden edistämisessä.”, sanoo Metsähallituksen pääjohtaja Pentti Hyttinen.
Sitoumuksen toinen osa käsitteli sisävesiä ja metsänhoitoa. Sisävesiin päätyvää, metsätaloudesta peräisin olevaa ravinnekuormitusta pyrittiin vähentämään tarjoamalla aiheeseen liittyvää koulutusta sekä kehittämällä valuma-aluesuunnittelua. Metsähallitus määritti alueita, joiden läheisten jokien ja järvien vedenlaatua sekä näissä vesistöissä elävien lajien elinolosuhteita voidaan parantaa huolellisella valuma-aluesuunnittelulla ja metsänhoitotoimenpiteitä parantamalla. Jatkoa sitoumukselle ja uudelle yhteistyölle suunnitellaan parhaillaan yhdessä Metsähallituksen ja BSAG:n kanssa
”Sisävesien ja niihin tulevan ravinnekuormituksen huomioiminen on tärkeää. Suomi on lähes koko pinta-alaltaan Itämeren valuma-aluetta, joten sisävesien kunto ja sisävesien ympärillä tehtävät toimenpiteet vaikuttavat paitsi sisämaan paikallisiin ekosysteemeihin, myös Itämeren tilaan”, Schmidt toteaa.
Metsähallitus on valtion liikelaitos. Maa-alueiden lisäksi sen hallinnassa on pääosa Suomen yleisistä vesialueista, sekä mereisiä suojelualueita. Niiden kokonaispinta-ala, 27 826 km2, vastaa Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan yhteenlaskettua pinta-alaa. Metsähallitus hoitaa ja kehittää näitä alueita vastuullisuusohjelmansa mukaisesti.
Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Pieta Jarva, BSAG, pieta.jarva(at)bsag.fi, p. 050 338 1096
Luonnonsuojelupäällikkö Anu Riihimäki, Metsähallitus, anu.riihimaki(at)metsa.fi, p. 040 842 1916