Siirry pääsisältöön

Kasvinsuojelu

Blogi Uudistava maatalous

Kasvinsuojelun menetelmiä ja sovelluksia hiiliviljelyssä.

Taitoa torjuntaan

Taitava kasvinsuojelu perustuu haittojen ennaltaehkäisyyn. Integroitu kasvisuojelu (IPM) suosii luontaisia keinoja tautien, tuholaisten ja rikkojen hallinnassa. Mikäli ennaltaehkäisy ei riittänyt, hyödynnetään ensisijaisesti fysikaalisia, mekaanisia ja biologisia torjuntamenetelmiä. Kemiallista kasvisuojelua käytetään mahdollisimman vähän. Hyvään torjuntataitoon kuuluu olennaisesti peltojen tiivis havainnointi. On oltava hereillä, jotta uhkatekijät saadaan kuriin jo ennen, kun vahinkoja on tapahtunut.

Maaperän kunnon vaaliminen on kasvinsuojelua. Viljelylle elintärkeä maan mikrobisto muun muassa puhdistaa peltomaata haitta-aineista ja edistää kestävän mururakenteen muodostumista rihmamaisten sienten ja lima-aineidensa avulla. Hiiliviljelyssä pyritäänkin välttämään erityisesti fungisidien käyttöä, sillä haittasienten ohella ne vievät mennessään myös maaperän hyödyllistä sienikasvustoa. Hyväkuntoinen pelto jaksaa torjua ulkopuolelta tulevia hyökkäyksiä paremmin. Monimuotoisuus vahvistaa – monipuolinen viljelykierto, pellon pientareet ja suojavyöhykkeet auttavat pitämään pellot vastustuskykyisinä.   

Lue lisää Järki-hankkeen tuottamasta tietoiskusta!

Rikkakasvien torjuntaa

Helpointa rikkatorjunta on silloin, kun rikkoja ei ole, tai ne voidaan ajatella oheiskasveina, jotka toimivat pääkasvin kanssa yhdessä, vaikkapa aluskasvien tapaan. Aina kuitenkaan asiat eivät ole näin yksinkertaisia, ja rikoista pitää päästä eroon. 

Torjunta-aineiden käytön minimointi liittyy oleellisesti hiiliviljelyyn, sillä silloin tarjotaan parhaat mahdolliset olosuhteet myös hyödyllisille eliöille niin maan päällä kuin sen allakin. On siis järkevää välttää erityisesti pestisidien ja fungisidien käyttöä mahdollisuuksien mukaan ja käyttää herbisidejäkin vain havaittuun täsmätarpeeseen. 

Luomuviljelyssä kasvinsuojeluun käytetään laajaa keinovalikoimaa, josta löytyy monia hiiliviljelyyn soveltuvia tekniikoita.  Esimerkiksi seuraavasta julkaisusta voi jokainen poimia itselleen sopivia tapoja oman tilansa hiiliviljelyn tueksi ja kehittää uusia yhdistelmiä:

Rajala, J. 2006. Rikkakasvien hallinta. Teoksessa: Rajala, J. (toim.) Luonnonmukainen maatalous. Korjattu 2. painos. Mikkeli: Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Julkaisuja no 80. s. 256–266. ISSN 0786-8367. 

IPM-oppaita avomaanvihannesten kasvinsuojeluun

IPM (engl. Integrated Pest Management, suom. Integroitu kasvinsuojelu) perustuu kemiallisen kasvinsuojelun korvaamiseen muilla torjuntamenetelmillä aina, kun mahdollista. Ennakoivat toimenpiteet, kasvuston tiivis tarkkailu, ja harkinnanvarainen torjunta ovat IPM:n keskiössä.  

Luonnonvarakeskuksen (Luke) julkaisemat oppaat antavat käytännön ohjeita avomaanvihannesten integroituun kasvinsuojeluun. Ammattiviljelijöille suunnatuista oppaista löytyy kasvilajikohtaista tietoa kunkin viljelykasvin yleisistä kasvintuhoojista ja niiden torjunnasta. Lataa tietopaketit alta!

OTA YHTEYTTÄ

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml