Siirry pääsisältöön

Jari Niemelän kirje Päättäjien luontotentille 19.3

Carbon Action

Helsingin yliopiston rehtori, professori Jari Niemelä nostaa Carbon Actionin esiin kirjeessään Päättäjien luontotentille kevään 2019 eduskuntavaalien alla. Niemelä herättelee päättäjiä vastaamaan biodiversiteettikatoon ja ilmastokriisiin ja uskoo, että ratkaisujen löytämiseksi tarvitaan tutkimusta ja yhteistyötä.

”Jotta osaamme ratkaista biodiversiteetti- ja ilmastonmuutoskriisin, tarvitsemme tutkimusta ja siihen panostusta. Ilman tietoa emme voi kehittää toimivia ratkaisuja. Siksi tutkimukseen ja sen viemiseen käytäntöön on panostettava. Tässä tarvitaan laajaa tutkijoiden, rahoittajien ja tiedon hyödyntäjien yhteistyötä.  

Esimerkkinä monitoimijaisesta tutkimuksesta mainitsen Carbon Action -hankkeen, jossa kehitetään maatalousmaiden hiilensidonnan menetelmiä, mittausta, mallinnusta ja todentamista. Tutkimuksessa on mukana mm. Ilmatieteen laitoksen, Luonnonvarakeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen ja Helsingin yliopiston tutkijoita. Tutkimus tehdään yhteistyössä viljelijöiden kanssa, jotta ruohonjuuritason ymmärrys ja käytänteet voidaan huomioida jo tutkimusvaiheessa. Myös rahoittajakaarti on monipuolinen käsittäen mm. Sitran ja useita säätiöitä. Hankkeessa on mukana myös yrityksiä. Tällaista tutkijat ja tiedon hyödyntäjät sekä rahoittajat yhdistävää tutkimusta tarvitaan lisää.”

Lue rehtori Niemelän koko kirje täältä.

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml