Eolus sitoutuu meriluonnon suojelemiseen tuulivoimahankkeissaan
Eolus asettaa Itämeri-sitoumuksessaan neljä tavoitetta, jotka vahvistavat Itämeren herkän meriympäristön varjelemista merituulivoimahankkeissa. Sitoumus kattaa kaikki yhtiön tuulivoimahankkeet Itämerellä.
Pohjoismainen uusiutuvan energian kehittäjä Eolus pyrkii tunnistamaan ja minimoimaan merituulivoiman rakentamisen ja hankkeista aiheutuvan meriliikenteen vaikutukset vedenalaiseen meriluontoon. Yhtiön tavoitteena on myös lisätä tietoisuutta merituulivoiman vaikutuksista Itämerellä.
Itämeren hyvinvointi on tärkeää kaikille merta ympäröiville yhteiskunnille. Merituulivoiman kehittäjänä meillä on suuri vastuu suunnitella toimintamme siten, että huomioimme Itämeren herkän meriympäristön. Odotan innolla sitoumuksemme toteuttamista sekä sitä, että ymmärrän entistä paremmin tätä ainutlaatuista merialuetta.
Anu Vaahtera, Suomen merituulivoimahankkeiden projektipäällikkö, Eolus
Herkkä Itämeri tarvitsee suojelua myös siirryttäessä uusiutuvaan energiaan
Itämerelle monimuotoisuuden suojelu on erityisen tärkeää, sillä lajiston ja elinympäristöjen rikkaus auttaa merta taistelemaan ilmastonmuutoksen ja rehevöitymisen kaltaisia uhkia vastaan.
”Olemme erityisen vaikuttuneita siitä, miten Eolus haluaa etsiä, tuottaa ja ottaa käyttöönsä uutta tietoa merituulivoiman ympäristövaikutusten hallitsemiseksi. Näemme Eoluksen Itämeri-sitoumuksessa hienon mahdollisuuden suunnan näyttämiseen merelle rakentamisessa. Meriluonnon suojelu on meille Itämeri-säätiönä keskeinen tavoite myös silloin, kun yhteiskunnat siirtyvät fossiilienergiasta uusiutuviin energiamuotoihin,” kiittävät BSAG:n yritysyhteistyöpäällikkö Irina Niinivaara ja meriluonnon monimuotoisuuden projektipäällikkö Anna Klemelä.
Eoluksen Itämeri-sitoumus on voimassa vuoteen 2025 saakka, ja sitoumuskauden kuluessa Eolus ja BSAG seuraavat tavoitteiden toteutumista sekä tarkentavat sen sisältöä. Sitoumuksen toteuttaminen kerryttää niin Eolukselle kuin vastuullisuustyöhön osallistuville asiantuntijaorganisaatioille lisää ymmärrystä herkässä meriympäristössä toimimisesta. Osana sitoumusta Eolus tukee BSAG:n Itämeri-työtä.
Eolus on kehittänyt uusiutuvan energian ratkaisuja jo 30 vuoden ajan. Nyt yhtiöllä on käynnissä useita merituulivoimahankkeita Suomen ja Ruotsin alueilla.
Eolus sitoutuu toimimaan Itämeren suojelun puolesta seuraavilla konkreettisilla tavoitteilla:
1. Eolus pyrkii tunnistamaan ja vähentämään merenpohjan rakentamisesta aiheutuvat vaikutukset vedenalaiseen meriympäristöön, erityisesti voimaloiden perustusten, kaapeliurien ja kaapeleiden rantautumispaikkojen alueilla. Ympäristönäkökohdilla on merkittävä rooli kaikessa päätöksenteossa, myös yhteistyökumppaneiden valinnassa.
2. Eolus pyrkii lisäämään tietämystä ja yleistä tietoisuutta merituulivoiman rakentamisen vaikutuksista meriympäristöön, mahdollisuuksista hallita vaikutuksia parhaalla tavalla sekä uusiutuvan energian myönteisistä vaikutuksista Itämerelle.
3. Eolus pyrkii minimoimaan meriliikenteen ympäristövaikutukset merellä sijaitsevien tuulipuistojen kehittämisen, rakentamisen ja käytön aikana.
4. Eolus osallistuu Itämeren hyvinvointia edistäviin hankkeisiin ja aktiviteetteihin.
OTA YHTEYTTÄ
Irina Niinivaara
Yritysyhteistyöpäällikkö 26.4.2024 asti.
Anna Klemelä
Projektipäällikkö, meriluonnon monimuotoisuus; Viestintäasiantuntija