Carbon Action -hiilitilalta kaupan hyllylle – Miten syntyy uudistavasti viljellystä ohrasta valmistettu vodka?
Anora on tuonut markkinoille maailman ensimmäisen vodkan, jonka ohra on viljelty uudistavan viljelyn periaatteiden mukaisesti. Aidosti ilmastoystävällisen tuotteen tarjolle saaminen vaatii tuotannon tarkastelua aina maatilalle asti. Ylistarolaisen Veli-Pekka Ailan tilalla uudistava viljely on tuonut paitsi ympäristöhyötyjä, myös satovarmuutta ja säästänyt euroja.
Veli-Pekka Aila viljelee Aila-Korpelan tilalla Etelä-Pohjanmaalla uudistavasti eri viljalajeja kuten ohraa, kauraa, ruista, syysvehnää sekä öljykasveja. Suurin osa tilan tuotannosta on ohraa, josta tänä vuonna kaikki menee Anoran Koskenkorva Vodka Climate Actionin raaka-aineeksi.
”Uudistavalla viljelyllä saa parannettua maan kasvukuntoa ja ylläpidettyä jatkuvuutta niin, että ei vaan kuluteta maata. Tarkoitus on saada elämää lisättyä maahan koko ajan enemmän, eikä päinvastoin”, Veli-Pekka kertoo ilmastoystävällisen uudistavan viljelyn merkityksestä.
Terve maaperä on uudistavan viljelyn keskiössä. Kun maa on hyvässä kunnossa, suojaa se vesistöjen ja muun ympäristön tilaa, sekä edistää hiilen varastoitumista ilmakehästä takaisin maaperään.
Aila-Korpelan tilalla on lähes 400 hehtaaria maata viljelyksessä. Tila on ollut Veli-Pekan suvussa 1800-luvulta lähtien ja hän pitää tilaa nyt jo seitsemännessä polvessa. Puolet pelloista tuli Veli-Pekan nimiin vuonna 2005 hänen valmistuttuaan agrologiksi, ja vuonna 2012 otti hän ohjat koko tilasta. Nykyään Veli-Pekka pitää tilaa yhdessä vaimonsa Noora Ailan kanssa. Noora on myös agrologi ja toimii tilanpidon lisäksi kasvintuotannon asiantuntijana ProAgrialla.
Sattuman kautta kohti muutosta ympäristön hyväksi
Uudistavaan viljelyyn siirtyminen alkoi tilalla vuonna 2017. Veli-Pekka rupesi silloin kevytmuokkaamaan maata säästääkseen aikaa ja huomasi, kuinka muokkaamisen vähentäminen lisäsi maan multavuutta. Myös madot sekä elämä maaperässä lisääntyivät.
Se oli silmiä avaava kokemus. En ollut ymmärtänyt miten paljon sillä mitä tekee pellolla on merkitystä, ja kuinka omilla toimilla voi pitää huolen maanalaisesta elämästä. Tajusin, että voin tehdä yhteistyötä maan pieneliötoiminnan kanssa, ja että sillä on merkittävä vaikutus satovarmuuteen.
Veli-Pekka Aila, Carbon Action -hiiliviljelijä
Maanmuokkausta ruvettiin tilalla minimoimaan eliöiden häirinnän välttämiseksi. Lisäksi kasvivalikoimaa on monipuolistettu ja mukaan viljelykiertoon on lisätty syväjuurisia kasveja parantamaan maan rakennetta. Tämä on vähentänyt myös tarvetta käyttää fossiilisia mineraalilannoitteita.
”Kun kylvää esimerkiksi auringonkukkaa, tarvitsee apulantaa käyttää vähemmän seuraavaa kylvökasvia varten. Maanparannuskasvit pystyvät muokkaamaan pinnanalaista toimintaa niin, että sieltä saa paremmin hyötyjä ja on turha lisätä lannoitteita”, Veli-Pekka kertoo.
Aloitettuaan siirtymän kohti uudistavaa viljelyä Veli-Pekka haki mukaan BSAG:n perustamaan Carbon Action -yhteistyöhön, jossa uudistava viljelyä edistetään yhdessä viljelijöiden, yritysten ja tutkijoiden voimin.
Carbon Actionin myötä Veli-Pekka ja Noora ovat lisänneet hiiliviljelymenetelmien käyttöä tilalla ja kehittävät niitä koko ajan. Ympärivuotista kasvipeitteisyyttä on esimerkiksi lisätty vuosi vuodelta parantamaan peltojen yhteyttämistä ja sitä kautta hiilensidontaa. Viime vuonna jopa 90 % tilan pelto-pinta-alasta oli kasvipeitteisenä ympäri vuoden.
Maatilalta Koskenkorvan tehtaalle
Vuonna 2022 Anora otti yhteyttä Veli-Pekkaan, sillä yritys etsi lisää hiiliviljelijöitä sopimusviljelijöikseen. Anora tähtää hiilineutraaliin tuotantoon ja tähän pyritään ilman päästöhyvityksiä muun muassa niin, että lisätään uudistavasti viljellyn viljan osuutta väkevien alkoholijuomien tuotannossa.
Veli-Pekka teki yhtiön kanssa sopimuksen, ja kesällä 2022 ensimmäiset uudistavasti viljellyt ohrat lähtivät tilalta Anoran Koskenkorvan tehtaalle. Tehdas sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla Koskenkorvan kylässä ja siellä ohrasta valmistetaan muun muassa etanolia ja tärkkelystä. Koskenkorvan tehtaan osalta hiilineutraaliutta tavoitellaan vuoteen 2026 mennessä. Tuotanto perustuu kiertotalouteen ja 50 % tislaamon käyttämästä energiasta tulee tehtaan omalta bioenergialaitokselta.
Myös ohran jyvä hyödynnetään kokonaan. Neljäsosa jyvästä käytetään viljaviinan valmistukseen ja loput ohjataan paperi- ja panimoteollisuuden käyttöön, rehutuotantoon tai bioenergiaksi. Tehtaalla tislattu viljaviina lähtee eteenpäin Rajamäen tehtaalle pullotettavaksi ja sieltä myyntiin.
Kiinnostus kasvaa ja tuotanto laajenee
Anoran tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä 30 % kaikista heidän viljapohjaisista väkevistä juomistaan on uudistavin menetelmin viljeltyjä. Yhtiö on ruvennut sen vuoksi kouluttamaan lisää viljelijöitä uudistavaan viljelyyn. Viime marraskuussa BSAG:n kanssa yhteistyössä järjestetyn koulutuksen jälkeen mukaan on tullut 19 sopimusviljelijää.
Viljelijät ovat innokkaita lähtemään mukaan ja jo nyt tulee kyselyitä, että milloin on seuraava koulutus. Vuoteen 2030 mennessä uudistavasti viljellyn ohran osuus tulee meillä ainakin viisinkertaistumaan, joten lisää koulutuksia tullaan järjestämään. Se missä tahdissa, riippuu markkinasta sekä viljelijöiden tilanteista.
Kari Kiltilä, hankintapäällikkö, Anora
Uudistavan viljelyn valvonta on järjestetty Anoralla ProAgrian kautta. Ohran viljelymenetelmiä käydään tarkastamassa jokaisen sopimusviljelijän tilalla vuosittain, jotta voidaan varmistaa, että ilmastoystävällisen vodkan ohran tuotantokäytännöt vastaavat sovittua.
Äärisäiden lisääntyminen on Anoran hankintapäällikkö Kari Kiltilän mukaan saanut yhä useamman viljelijän kiinnostumaan maan kasvukunnon parantamisesta tilallaan, ja monella on jo valmiiksi uudistavia menetelmiä käytössä. Myös Veli-Pekka korostaa, että uudistava viljely on auttanut tilaa soputumaan sään ääri-ilmiöiden lisääntymiseen. ”Kun maan multavuus on lisääntynyt, pidättää se paremmin vettä kasvin käyttöön”, hän kertoo.
Lisäksi uudistava viljely on Veli-Pekan mukaan tuonut taloudellisia hyötyjä esimerkiksi työmäärän ja ulkoisten ostopanosten kuten lannoitteiden tarpeen vähenemisenä. Myös satotasot ovat tilalla alkaneet pikkuhiljaa parantua, kun peltojen maaperän kasvukunto on kohentunut.
Juttusarjassa tuodaan esiin henkilöitä Carbon Action -työn taustalla ja kerrotaan viljelijöiden kokemuksia siitä, millaista on käytännössä olla mukana muutoksessa kohti kestävämpää ruuantuotantoa.