BSAG tyytyväinen: Kierrätysravinteiden markkinat aukeavat koko EU:ssa
EU-komissio antoi joulun alla Itämerelle joululahjan kertomalla EU-elinten päässeen yhteisymmärrykseen lannoitelainsäädännön muutoksista. Uudet säädökset tuovat kierrätyslannoitteet samalle viivalle nykyisten epäorgaanisten lannoitetuotteiden kanssa ja mahdollistavat niiden kaupan EU:n sisämarkkinoilla.
Ravinteiden kierrättäminen on Itämeren ja koko ruokaturvamme vuoksi tärkeää. Kierrätyslannoitteiden sisämarkkinat edistävät ravinteiden kierrätystä ja siihen liittyvää teknologiaa ja vähentävät näin vesistöjä rehevöittäviä ravinnepäästöjä. Biomassoista tuotettavilla lannoitteilla on mahdollisuus tukea maatalouden kestävää kehitystä ja omavaraisuutta. Perinteiset mineraaliset lannoitteet kun tuotetaan rajallisista resursseista paljon fossiilista energiaa vaativin menetelmin.
”Tämä on merkittävä virstanpylväs Baltic Sea Action Groupin ravinteiden kiertoon liittyvälle työlle, joka alkoi Suomen hallituksen Itämeri-sitoumuksesta tehdä Suomesta ravinteiden kierrätyksen mallimaa ja eteni nyt ravinnekierrätyksen saamiseen EU:n lainsäädäntöön”, toteaa BSAG:n toimitusjohtaja Johan Schmidt.
Suomen hallitus teki vuonna 2010 Itämeri-sitoumuksen luvaten tehdä Suomesta ravinteiden kierrätyksen mallimaan. BSAG on edistänyt ravinteiden kierron nostamista kansalliselle agendalle eri tavoin. Kansainväliseen vaikuttamiseen löytyi väylä EU-komission vuonna 2015 julkistaman kiertotalouspaketin myötä.
”BSAG sai minut tutustumaan ravinteiden osuuteen kiertotaloudessa. EU-tason vaikuttaminen oli ainoa mahdollisuus, sillä ravinteiden kierto on strateginen kysymys Euroopalle. Se lisää omavaraisuuttamme ja kilpailukykyämme”, sanoi EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen maanantaina Tukholmassa, jossa hän esiintyi EU-komission kiertotaloustilaisuudessa.
“Koska tulevan EU-komission painotuksia ei etukäteen voi tietää, on kiertotaloutta ja ravinteiden kierrätystä jatkossakin pidettävä voimakkaasti niin kansallisella agendalla kuin EU-tasollakin”, Katainen jatkoi.
Uusi sopimus lannoitteista edistää maatalouden kestävää kehitystä ja luo painetta lannoiteteknologian kehitykselle ja vähentää EU:n merkittävää tuontiriippuvuutta mineraalilannoitteista.
Hyväksytyt yhteiset säännöt takaavat tuotteiden turvallisuuden ja laadun. Maaperän suojelemiseksi on lannoitetuotteille asetettu EU-tasolla aiempaa tiukemmat raja-arvot esim. kadmiumin suhteen. Lannoitetuottajat voivat hakea CE-merkinnän osoittamalla, että tuotteet täyttävät vaaditut kriteerit. Valinnaisen harmonisoinnin mahdollisuus on säilytetty siten, että tuotteet voidaan myös standardisoida kansallisten kriteerien perusteella.
Asetuksen ulkopuolelle jää lannoitteiden käytön ohjaaminen, jota säädellään tällä hetkellä muun muassa nitraattidirektiivillä ja ympäristötukien kansallisilla säädöksillä. BSAG edistää myös maaperän rakenteen hoitamista sekä tarpeenmukaista ja kestävää lannoitteiden käyttöä, joilla ravinnepäästöihin vaikutetaan maanviljelyssä.