Siirry pääsisältöön

Saara Piispanen

,

Saara Piispanen on BSAG:n viestintäjohtaja, joka haluaa toimia luonnon puolesta sekä työelämässä että arjessaan. 

Saara on vastannut säätiön viestinnästä keväästä 2022 lähtien ja toimii viestintätiimin vetäjänä. Tehtävässään hän iloitsee viestinnän ja ympäristöasioiden yhdistämisestä, merkityksellisyydestä ja viestinnän tärkeästä roolista koko BSAG:n toiminnassa.

“Haluan olla rakentamassa kestävämpää, tasapanoista tulevaisuutta, mihin siirtyminen on meille väistämätöntä. Uskon, että viestinnällä voidaan merkittävästi vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen, yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja luonnon tilaan.”

Aiemmin Saara on esimerkiksi kehittänyt Lahden kaupungin ympäristöbrändiä ja -viestintää sekä toiminut Lahti – Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 -projektin viestintäpäällikkönä.

Koulutukseltaan Saara on valtiotieteilijä, mikä selittää kiinnostuksen myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Nuorempana Saara oli varma, että hänestä tulisi virkamies. BSAG:n nopeampi toimintaympäristö ja aito tekemisen meininki kuitenkin sopivat hänelle paremmin.

“Innostun vähän hulluistakin viestintäteoista, joilla voidaan vangita maailman mielenkiinto. Haluan tehdä työssäni uusia avauksia ja etsiä uusia näkökulmia, enkä tyydy siihen, miten asiat on aina tehty. Inspiraatiota saan niin kiehtovista ihmisistä ja tarinoista, maapallon kiperimmistä ongelmista kuin ympäristötekoihin kannustamisestakin.”

Työyhteisössä Saara luottaa hyvän kahvin voimaan ja yhteishengen luomiseen myös neuvottelupöytien ulkopuolisilla aktiviteeteilla. Saaran akut latautuvat parhaiten liikkuen ja luonnossa. Mielenmaisemia ovat Itämeren rantakalliot ja Lapin erämaat.

Työtausta

2022– Baltic Sea Action Group, viestintäjohtaja

2020–2022 Lahti – Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 -projekti, viestintäpäällikkö

2016–2019 Lahden kaupunki, viestinnän asiantuntija

2018–2019 Pääkaupunkiseudun Smart & Clean -säätiö, asiantuntija, viestintä

2015–2016 Humanistinen ammattikorkeakoulu HUMAK, suunnittelija, viestintä

2014–2015 Helsinki EU Office, EU-suunnittelija / viestinnän harjoittelija

Koulutus

2024 Study module in Corporate Responsibility, Hanken

2019 Comma – Viestinnän johtamisen koulutusohjelma, HY+

2014 Valtiotieteiden maisteri, talous- ja sosiaalihistoria, Helsingin yliopisto

OTA YHTEYTTÄ

Saara Piispanen

Viestintäjohtaja

+358 40 680 5841

saara.piispanen@bsag.fi

image/svg+xml