Siirry pääsisältöön

Baltic Sea Action Groupin vuosi 2020

Blogi

Mitä erityistä BSAG:n vuoteen 2020 kuului? Olemme koostaneet kaksi blogia vuoden 2020 toiminnastamme. Katso sisältöjohtajamme Laura Höijerin blogi ja toimitusjohtajamme Michaela Ramm-Schmidtin kirjoitus löytyy alta. Vuoden 2020 tilinpäätös löytyy täältä 

Vuosi 2020 pähkinänkuoressa 

Toimintamme kasvoi vuoden 2020 aikana ja laajentui uusiin teemoihin. Olemme pelastaneet Itämerta pellolla ja merellä, niin pinnan päällä kuin sen alla. BSAG:lla on pandemian aiheuttamista mullistuksista huolimatta ollut hieno ja toiminnantäyteinen vuosi. Niin BSAG:n porukka kuin kumppanimme tekevät sitoutuneesti ja suurella innolla työtä Itämeren pelastamiseksi ja ilmastokriisin ratkaisemiseksi. Koronaviruskriisi ei ole tahtia hidastanut, vaikka arki muuttui rajusti.

Ja hyvä niin, koska olemme suurten haasteiden edessä. Meitä uhkaavat sellaiset ongelmat, joita kukaan ei voi ratkaista yksin. Tarvitaan yhteistyötä ja konkreettisia tekoja. Kulunut vuosi on myös osoittanut, että kestävä kehitys ei enää riitä vaan tarvitaan myös uudistavaa toimintaa. Voimme auttaa siirtymässä uudistavaan ajatteluun ja avata uusia mahdollisuuksia Itämeri-, monimuotoisuus- ja ilmastotyöllämme.

BSAG:n arvot ja ohjaavat periaatteet 

Keskeiset arvomme ovat luonnon ja ihmisen harmonia, rohkeus yrittää tehdä hyvää, sekä avoimuus ja rehellisyys. Otamme säätiön toiminnassa aina huomioon kokonaiskuvan ja ympäristöhaasteiden yhteenkietoutumisen. Itämeren ekologinen kriisi ei ole erillinen ilmastonmuutoksesta, luonnon monimuotoisuuden kadosta tai maaperän tuhoutumisesta. Ratkaisuissa pyrimme monihyötyisiin toimiin.

Itämeren ekologisen tasapainon palauttaminen muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa on mahdollista ainoastaan yhteistyön avulla. Kaikkia tarvitaan. Toimien vaikuttavuuden maksimoimiseksi säätiö pyrkii oireiden lievittämisen sijaan löytämään juurisyyt Itämeren ongelmiin ja keskittämään voimavaransa niiden ratkaisemiseen. Säätiön kolmas keskeinen toimintaperiaate on ratkaisuhakuisuus. Säätiö pyrkii toiminnallaan käynnistämään, nopeuttamaan ja toteuttamaan konkreettisia toimenpiteitä, joilla edesautetaan Itämeren ekologisen tasapainon palauttamista.

Tärkeimmät työkalumme 

Yritysyhteistyö

Tiivis yhteistyö yritysten kanssa on säätiölle hyvin tärkeää. Yritysyhteistyön vaikuttavuus muodostuu ennen kaikkea siitä, että säätiö kannustaa yrityksiä tekemään strategista Itämeri-työtä, käyttämään omaa ydinosaamistaan sekä painottamaan liiketoiminnassaan
2valintoja, jotka edistävät Itämeren tilaa. Tämä voi esimerkiksi olla sitä, että yritys sitoutuu muuttamaan raaka-aineidensa hankintakriteerejä Itämeren kannalta paremmiksi, muuttaa tuotantoprosessejaan tai muokkaa viestinnällään kuluttajien ostokäyttäytymistä kestävämmäksi. Jotta yritysyhteistyö johtaisi pysyviin muutoksiin, on tärkeää, että yritys myös hyötyy siitä. Dialogilla eri toimijoiden kanssa ja hyvällä yhteistyöllä voimme saada aikaiseksi sellaista, mitä kukaan ei pystyisi toteuttamaan yksin.

Haluamme toiminnallamme edistää myös uudistavan liiketoiminnan kehittymistä, koska uskomme sen olevan keskeinen ratkaisu maapallon ja Itämeren suuriin haasteisiin ja avain pitkäjänteiseen liiketoimintaan.  

Pitäen nämä asiat mielessä säätiö on vuonna 2020 entisestään kirkastanut ja fokusoinut yritysyhteistyötään. Laatu on määrää  tärkeämpää. Kehitystyössä saimme hyvin arvokasta apua konsulttiyhtiö Bain & Companyltä, joka tarjosi BSAG:lle asiantuntemustaan toimintamme kehittämiseen pro bono -pohjalta.  

 

Säätiön yritysyhteistyö on ottanut isoja harppauksia vuoden 2020 aikana sekä uusien Itämerisitoumusten että muun yhteistyön muodossa. Olemme vuoden 2020 aikana saaneet uusia Itämerisitoumuksia, (Origin by Ocean ja Gofore), ja aikaisempia sitoumuksia on jatkettu, (Sinebrychoff ja Berner), tai päivitetty (Altia). Alla nostamme joitain inspiroivia esimerkkejä yritysyhteistyöstämme vuoden 2020 aikana.  

Yhteistyömme varainhoitoyhtiö eQ:n kanssa kehittyi vuoden 2020 aikana hienosti. Tarjoamalla uudenlaisen sijoitusmahdollisuuden eQ:n Sininen Planeetta BSAG-osuussarjan muodossa, sijoittajat voivat osallistua myös tätä kautta monimutkaisten, erikoisosaamista vaativien ympäristöhaasteiden ratkaisuun. Tämä sijoitusmahdollisuus onkin selvästi kiinnostanut, koska eQ:n tuki Itämerityöhömme nousi viime vuoden aikana jo noin 100 000 euron tasolle. Olemme myös iloisia kuullessamme, että eQ kokee saavansa uuttaa oppia kumppanuuden myötä, mikä on tukenut selvästi heidän sijoitustoimintaansa 

Carbon Action yritysalustalla fokus on konkreettisissa muutoksissa yritysten toiminnassa. Esimerkiksi yritykset kouluttavat sopimustilojaan ja henkilökuntaansa hiiliviljelyssä, luovat uusia tuotteita ja muuttavat raaka-aineen hankintaansa viemällä hiiliviljelyn periaatteet hankintakriteereihinsä. Vuonna 2020 lanseerattiin ensimmäinen hiiliviljelty tuote Altian toimesta. Yritysalustalla on nyt yhdeksän yritystä ja toiminta herättää myös kiinnostusta globaaleissa ruokayrityksissä. Olemme kutsuneet myös sijoittajat ja muut rahoittajat mukaan työhön.  

 

Jotta tavoittaisimme mahdollisimman paljon viljelijöitä ja saisimme vietyä tietoa uudistavasta viljelystä ruokaketjuun entistä laajemmin, olemme panostaneet myös etäoppisen kehittämiseen. Syksyllä käytimme paljon aikaa Uudistavan viljelyn e-opiston rakentamiseen ja olimme iloisia saadessamme mukaan niin monia ruokaketjun yrityksiä. Projekti on ollut meille sekä uuden oppimista että uusien työkalujen tarjoamista yritysten kestävyystyöhön ja kuluttajaviestintään. E-opisto on BSAG:n, tekoälykurssi Elements of AI:sta tutun Reaktorin ja vaikuttavan kumppanijoukon yhteishankkeena syntynyt verkkokoulutus.

Myös Vastuullisen merenkulun hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä niin merenkulun yritysten ja järjestöjen kuin viranomaisten ja tutkijoiden kanssa. Voit lukea hankkeesta lisää täältä.  

Meriluonnon monimuotoisuutta tukevaa Elävä Itämeri -hanketta rahoittaa Ålandsbankenin Itämeriprojekti, ja se mahdollistaa hankkeen eteenpäin viemisen ja laajentamisen. Voit lukea hankkeesta lisää täältä.

 

Tutkimus- ja kehitysyhteistyö 

Tutkimus- ja kehitysyhteistyö ovat säätiön toiminnan ytimessä. Säätiö edistää tutkijoiden välistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta sekä edesauttaa sitä, että pelastustoimien kannalta olennaiselle tutkimustyölle saadaan rahoitusta ja tarvittavaa tutkimusinfrastruktuuria. Vain yhdistämällä laveasti eri tieteenaloja ja osaamista saamme riittävän ymmärryksen kokonaisuudesta.  

Toimintamme ytimessä on tutkimustiedon vieminen käytäntöön, mikä näkyy kaikissa teemoissamme tällä hetkellä. Carbon Action -alustalla on edistetty sekä tutkijoiden välistä yhteistyötä että tutkijoiden ja esimerkiksi viljelijöiden ja yritysten välistä vuorovaikutusta. Myös Vastuullinen merenkulku ja Elävä Itämeri -hankkeisiin saatuun rahoitukseen liittyy vahvasti yhteistyö tutkijoiden kanssa sekä tutkimustiedon tuominen konkreettisiksi Itämeren suojelua edistäviksi teoiksi. Elävä Itämeri -hankkeessa on vuoden 2020 aikana haettu yhdessä tutkijoiden kanssa rahoitusta toiminnan laajentamiseksi. Päätökset tulevat vuoden 2021 aikana. 

Viestintä ja vuorovaikutus 

Tehokkaan Itämerityön edellytys on hyvä viestintä. BSAG:n toiminnassa se mahdollistaa rakentavaa yhteistyötä, luo toimintaedellytyksiä säätiölle ja tuo valokeilaan ratkaisuja, jotta tekoja saadaan nopeutettua.

Viestinnän päätavoitteena vuonna 2020 oli kokonaisuuksien ja yhteistyökumppanien esiintuominen. Tavoitteena oli myös ylläpitää ja vahvistaa säätiön brändiä luotettavana ja vaikuttavana Itämeri-toimijana, ja laajentaa tunnettuutta meitä arvostavan asiantuntijayleisön ulkopuolelle. Yhtä tärkeänä linjana kulki temaattisten viestien vahvistaminen asiantuntijoiden välisessä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa.  

Vuoden 2020 tärkeimmät temaattiset viestit olivat ilmastonmuutoksen, Itämeren ongelmien ja luontokadon linkittyminen yhteen ja se, että uudistavalla maataloudella voidaan vaikuttaa näihin kaikkiin. Lisäksi viestittiin vahvasti Itämeren vedenalaisen luonnon arvoalueiden suojelun puolesta sekä siitä, että meriliikenteen päästöjä on mahdollista suitsia rakentavalla yhteistyöllä. 

Uudistavan viljelyn e-opisto oli merkittävä ponnistus myös säätiön viestinnälle. Laajan kumppanijoukon kanssa yhteistyössä tuotetun sisällön lisäksi myös viestikärkiä ja markkinointia suunniteltiin laajassa yhteistyössä. Kunnianhimoisena tavoitteena on tavoittaa ensimmäisen vuoden aikana 5000 eli 10 % suomalaista viljelijöistä. Koulutus- ja viestintätyö siis jatkuu aktiivisesti vuonna 2021.  

 

 

Säätiön hallitus ja työyhteisö  

Säätiön hallituksen muodostivat vuonna 2020 Saara Kankaanrinta (puheenjohtaja), Fredrik von Limburg Stirum (varapuheenjohtaja), Ilkka Herlin, Anna Kotsalo-Mustonen sekä Carl Haglund. Säätiön hallituksen jäsenille ei maksettu palkkioita hallitustyöskentelystä.  

Vuoden 2020 aikana säätiön palveluksessa oli keskimäärin 18 henkilöä. Säätiön toiminnan ja vaikuttavuuden kannalta on keskeistä, että työyhteisö on mahdollisimman monimuotoinen, asiantunteva ja innostunut. Siksi säätiössä on panostettu laaja-alaiseen asiantuntemukseen ja osaamiseen sekä työyhteisön hyvinvointiin.  

Keväällä 2020 toteutettiin säätiössä henkilöstökysely, joka antoi arvokasta tietoa työtyytyväisyyden tasosta ja kehityksestä. Verrattuna aikaisempaan kyselyyn työtyytyväisyyden taso oli noussut ja kyselyn yleisarvosana oli varsin hyvä. Säätiön työntekijät arvostavat erityisen paljon työn joustavuutta, työilmapiiriä, työyhteisön sisäistä luottamusta, avuliaisuutta, hyvää esimiestyötä sekä avointa ja rehellistä viestintää. 

 

Varainhankinta ja taloudellinen tila  

Säätiön toiminta rahoitettiin vuonna 2020 ensisijaisesti lahjoituksilla ja projektirahoituksella. Tilikauden kokonaisutuotto oli noin 1,53 miljoonaa euroa ja ylijäämä noin 183.000 euroa. Säätiön oma pääoma oli tilikauden päättyessä noin 1 miljoona euroa.  

Vuoden 2020 aikana vahvistimme edelleen projektirahoitustamme. Yritysten ja yksityishenkilöiden lahjoitukset ovat myös keskeisiä BSAG:lle, jotta toimintaa voidaan suunnitella pitkäjänteisesti ja voimme tarttua uusiin haasteisiin. Siksi olemmekin erityisen iloisia, että säätiön joulukampanja (www.joululahjaitamerelle.fi) teki jälleen kerran ennätyksen keräämällä yhteensä lähes 270.000 euroa 142 yritykseltä ja muulta organisaatiolta sekä monilta yksityishenkilöiltä. Säätiölle kerättiin lahjoituksia myös tuotelahjoitusten muodossa. Esimerkiksi Perheleipuri Salonen keräsi Saaristolaisnapeilla säätiölle 10.000 euroa 

 

Tulevaisuuden näkymät 

Suurimmat hyödyt Itämerelle on saatavissa uudistavassa maataloudessa. Siksi säätiö jatkaa vahvaa panostustaan Carbon Action -alustalla. Elävä Itämeri -hankkeessa säätiö edistää arvokkaan vedenalaisen biodiversiteetin suojelua, ja rakentaa Gullkronan pilottia rohkaisuksi myös muille yksityisille kohteille. Vuonna 2020 alkaneessa vastuullisen merenkulun hankkeessa tavoitteena on löytää keinoja, joilla Itämereen päätyvän jätteen määrä vähenisi. Säätiö pyrkii myös jatkamaan ravinteiden kierrätykseen suunnattuja toimenpiteitä. Näiden toimien vaikuttamismahdollisuudet riippuvat kuitenkin asialle saatavasta rahoituksesta.  

Vuoden 2020 kokemusten perusteella arvioimme, että koronakriisillä ei ole merkittävää välitöntä taloudellista vaikutusta säätiön toimintaan tai maksuvalmiuteen ennen kaikkea projektirahoituksen, sitoumuslahjoitusten ja taloudellisen puskurin ansiosta. Pitkällä aikavälillä on edelleen vaikea tehdä luotettavaa ennustetta siitä, miten koronakriisi vaikuttaa säätiön toimintaan ja talouteen. Olemme kuitenkin jo nähneet, että pandemia on kasvattanut huomiota ekologisen jälleenrakennuksen tarpeelle ja julkista rahoitusta kanavoidaan vahvasti ”vihreään elvytykseen”. Tämä voi vahvistaa säätiön mahdollisuuksia hakea rahoitusta toimintaansa ja entisestään kasvattaa kiinnostusta säätiötä kohtaan.  

 

Michaela Ramm-Schmidt 
Toimitusjohtaja  

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml