Blogi: Micun mietteitä – dialogin voima

Olemme eläneet poikkeusaikaa jo puoli vuotta. Samalla, kun vuoden alku tuntuu olevan todella kaukana, on aika vilahtanut hetkessä ohi. Palasin maaliskuiseen blogiini, jossa pohdiskelin, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, kuinka kauan tämä kestää tai minkälaiset vahingot lopulta syntyvät.

Emme edelleenkään tiedä, kuinka kauan kriisivaihe kestää ja mitä sen jälkeen seuraa. Mutta muutaman asian olen jo poiminut mukaani tästä ajasta. Eivät ne oikeastaan ole uusia asioita, mutta niiden merkitys on korostunut. Kirjoitan viime aikojen mietteistäni erityisesti kahden tuoreen kokemukseni kautta.

Yhteistä näille kokemuksille on dialogi. Eli sellainen keskustelu, jossa suhtaudutaan avoimesti ja kunnioittavasti toisten ajatuksiin ja halutaan ymmärtää, mitä puhuja tarkoittaa. Nähdään, että jokaisella on annettavaa uuden oppimiseen ja oivalluksiin. Kukaan ei ajattele olevansa ylivertainen. Ei yritetä tahallaan ymmärtää väärin tai rakentaa sisään merkityksiä, joita ei ole. Esimerkiksi Erätauko-säätiöllä on tähän hyviä työkaluja .

Hallitus organisaation tukena

Meillä oli hiljattain BSAG:n hallituksen strategiakokous Kosken Kartanolla. Pitkästä aikaa olimme yhdessä kasvotusten kokonaisen päivän ilman kiireen tunnetta. Jäin kokouksen jälkeen miettimään hyvää hallitustyötä. Olen istunut lukuisissa hallituksen kokouksissa urani aikana – olen nähnyt hyvää, keskinkertaista ja huonoa hallitustyötä.

Mutta miten hyvä hallitustyö rakennetaan? Miten hallitus tukee johtoa ja organisaatiota oikealla tavalla? Ei minulla ole tähän vastausta, mutta syyskuinen kokouksemme osoitti, mitä hallituksessa ainakin pitää olla.

 BSAG:n hallitus ja johto menivät metsään. 

Jännitin strategiakokousta etukäteen yllättävän paljon. Ehkä siksi, että se oli minulle ensimmäinen tämän mittaluokan hallituksen kokous BSAG:n toimitusjohtajana. Mutta hermoilu osoittautui turhaksi. Päivää leimasi lämminhenkinen ja rakentava keskustelu, jossa hyvin erilaisille mielipiteille oli tilaa ja jokaista kuunneltiin arvostavasti. Osallistujien monimuotoisuus jalosti keskustelua hienosti eteenpäin.

Ainakin minun kohdallani tämä tarkoitti sitä, että pystyin keskittymään esitettyihin näkemyksiin ja siihen, mitä ne tarkoittavat kokonaiskuvassa. Minun ei tarvinnut käyttää energiaani esimerkiksi oman näkemykseni puolustamiseen tai loukkaantumiseen. Ei tarvinnut pohtia puhujan mahdollisia ”piiloagendoja”. Ei ollut pelkoa kertoa omaa näkemystäni. Sain päivän aikana monta uutta oivallusta. Oivallukset saattoivat olla ihan uusien asioiden ymmärtämistä tai sitä, että joku osasi onnistuneesti sanoittaa tai jäsentää asian, joka on pyörinyt pitkään mielessäni.

Strategiatyötä ei tehdä päivässä, mutta keskustelun korkean laadun – aidon dialogin – ansiosta pääsimme mielestäni todella hyvin eteenpäin ja tulevien vuosien suunta on nyt selkeämpi. Saimme hallitukselta hyvän evästyksen seuraaviin askeleihin ja niiden aikatauluun. Kiitos Saara, Calle, Annukka, Ilkka ja Fredrik!

Dialogisella keskustelulla kestävään muutokseen

Sain kutsun Sitran kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutukseen, joka alkoi pari viikkoa sitten. Jälleen olen saanut ihailla, miten rakentava dialogi vie koko ryhmän ajattelua eteenpäin. Koulutusryhmä koostuu ihmisistä eri puolilta yhteiskuntaa hyvin monimuotoisilla taustoilla. Julkisen poteroituneen keskustelun perusteella saattaisi ajatella, että eihän tällainen porukka pysty keskustelemaan riitaantumatta oikein mistään muusta kuin säästä. Mutta toisin kävi.

Olemme keskustelleet  mm. yhteiskunnan arvovalinnoista, dystopioiden ja utopioiden epätasapainosta, resilienssistä, hyvinvoinnin arvottamisesta, talousjärjestelmästä ja rahapolitiikasta, yhteiskunnan jännitteistä, luonnon tuhosta, ylisukupolvisesta vastuusta, pirullisista ongelmista, johtamisesta  ja monesta muusta.

Sen lisäksi, että keskustelu on  hyvin voimaannuttavaa ja toivoa luovaa, dialogi nousee  jälleen merkittävään rooliin. Se toimii oman keskustelumme selkärankana, mutta samalla olemme todenneet, että dialogia tarvitaan selvästi enemmän myös yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kunpa tämän keskustelutavan saisi siirrettyä myös yhteiskunnan isoihin päätöksentekopöytiin ja julkiseen debattiin Suomessa ja muualla. Tarvitsemme sitä voidaksemme ratkaista edessämme olevat systeemiset ongelmat ilmastonmuutoksesta ja biodiversiteettikadosta köyhyyteen, syrjäytymiseen ja eriarvoisuuteen.

Miten esimerkiksi toimimme maapallon kantokyvyn rajoissa ja takaamme jokaiselle ihmiselle hyvinvoinnin perusedellytykset, kuten Kate Raworthin donitsitalous ehdottaa? Miten muutamme talousjärjestelmän uudistavaksi – palvelemaan hyvinvointia tuhon sijaan? Tämä ei onnistu kikkakolmosilla tai taikomalla, kuten Ilkka Herlin totesi alumniluennollaan.

Kuva Helsingin Sanomien artikkelista 29.5.2018
”Taloustieteilijä Kate Raworthin mielestä talouskasvun tavoittelu on unohdettava,
jotta maailma pelastuisi – ratkaisuksi hän tarjoaa donitsia.”

Muutos on tehtävä yhdessä – siihen on saatava kaikki mukaan, kuten kirjoitin keväällä blogissani. Myös systeeminen muutos etenee yksi ihminen kerrallaan. On tunnistettava ja ymmärrettävä ihminen muutoksen keskellä.

Kyse on dialogista. Meidän on osattava perustella ja rakentaa muutos niin, että jokainen näkee roolinsa siinä ja ymmärtää hyötyvänsä siitä. On osattava käyttää kieltä, jonka kuulija kokee tutuksi. On annettava aikaa oivaltaa, mistä asiassa on kyse, ja pohtia omia toimintatapojaan ja ennakkoasenteitaan. Ennakkoasenteita on nimittäin meillä kaikilla ja niiden tunnistaminen on tie hyväksyttävien ratkaisujen löytämiseen. Asia, joka äkkiseltään tuntui mahdottomalta tai uhkaavalta, voikin lopulta olla ihan hyvä. Mahdollisuus itse vaikuttaa muutokseen on myös keskeistä. Osallisuuden tunne on välttämätöntä.

Hiljattain valmistuneessa eMBA-opintojeni lopputyössä totesin, että muuttuminen vaatii muutosvalmiutta sekä henkisellä että käytännön tasolla. On tunnettava, että henkisesti pystyy muutokseen. Lisäksi muutos on koettava käytännössä mahdollisena. Nämä kaksi muutosvalmiuden osaa ruokkivat toisiaan – mitä motivoituneempia ja innostuneempia olemme, sitä enemmän näemme mahdollisuuksia muuttua käytännössä ja päinvastoin. Viime kädessä kyse on siitä, että meistä jokainen voi tuntea olevansa muutoksensa johtaja. Muutosjohtajuus ei ole jollekin valikoidulle porukalle varattu erityistehtävä.

Dialogin perusta

Olen yrittänyt jäsentää itselleni dialogin tärkeimmät moottorit – mitä rakentavaan dialogiin tarvitaan. Olipa kyse yhteiskunnasta, työyhteisöstä, hallituksesta, ystäväporukasta, perheestä tai muusta yhteisöstä, aina päädyn pohdinnoissani samaan. Dialogin mahdollistaa viime kädessä luottamus.

Luottamuksen rakentamiseen ei ole oikotietä eikä se ole helppoa tai nopeaa. On vaikea luottaa toiseen, jos häntä ei tunne. Jos toista ei tunne, syntyy helpommin väärinkäsityksiä. Väärinkäsitykset ruokkivat epäluottamusta. Kierre on valmis.

Mutta jostain pitää aloittaa ja jokainen meistä voi vaikuttaa siihen, onko luottamusta vai ei. Omalta osaltani ajattelen, että voin rakentaa luottamusta etenkin kahdella tavalla.

Ensinnäkin siten, että osoitan haavoittuvuuteni ja epätäydellisyyteni. Kerron, jos en osaa jotain. Kysyn myös ne ”tyhmät kysymykset”, jos en ymmärrä. Yritän uskaltaa kertoa, jos minua pelottaa tai jos loukkaannun. Uskon, että omien haavoittuvuuksien näyttäminen on tie ratkaisuihin. Näin voimme ymmärtää toisiamme paremmin ja löytää ratkaisuja, joissa jokainen tuntee olevansa osallinen. Näin ehkä hyväksymme helpommin epätäydelliset ratkaisut. Uskallamme myöntää, että täydellistä ei ole vaan riittävän hyvä riittää.

Toinen on oma asenteeni muihin ihmisiin. Kukin meistä voi valita, miten johonkin asiaan suhtautuu. Voi uhriutua ja syyllistyä tai ajatella, että ei tuo asia ole merkityksellinen. Tai voi ottaa tiedon vastaan avoimen uteliaana todeten, että se saattaakin olla kiinnostava, vaikkei se ensikuulemalta ehkä sovikaan maailmankuvaamme. Nöyrästi kuuntelemalla voimme ymmärtää toistemme maailmoja ja tunteita.

Minusta yhteistä näille kahdelle on inhimillisyys.

Michaela Ramm-Schmidt

Toimitusjohtaja