Metsätalouden löyhä sääntely tulee yhteiskunnalle kalliiksi

Hukkajoen raakkujen yliajo nostatti kiihkeää keskustelua vesistöistä loppukesästä. Moni ajattelee, että täytyyhän Suomen kaltaisessa vesistään ylpeässä maassa olla toimiva vesistöjä turvaava lainsäädäntö. Näin ei kuitenkaan ole, sillä nykyinen lainsäädäntö ei esimerkiksi edellytä puustoisia suojavyöhykkeitä tai valvo ojituksia tehokkaasti.

Tehoton vesiensuojelu aiheuttaa haittoja ympäristölle ja kuluja yhteiskunnalle

Suurin osa Suomen metsistä kuuluu PEFC-sertifikaattiin, jossa on suojavyöhykekriteeri. Sertifikaattiin kuuluminen on kuitenkin vapaaehtoista, ja sen toteutuksessa on erityisesti vesiensuojelun osalta jatkuvasti puutteita. Hukkajoen hakkuualue ei edes kuulu PEFC- sertifikaattiin, mutta raakun eli jokihelmisimpukan vuoksi ELY-keskus suositteli jättämään alueelle leveän suojavyöhykkeen. Tiheät simpukkaesiintymät puhdistavat jokien vettä ja raakkujen ulosteet ovat ravintoa pohjaeläimille, joita puolestaan kalat syövät. Raakkujen kuoriin kiinnittyneet vesisammalet puolestaan toimivat suojapaikkana lukuisille selkärangattomille ja hyönteistoukille. Raakkujen lisäksi vesistöissä elää tuhansia muitakin ihmisille ja vesiekosysteemille tärkeitä lajeja.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa (ely) työskennellessäni sain kansalaisilta palautetta, ettemme puuttuneet suojavyöhykkeisiin ja ojituksiin. Ely-keskukset eivät valvo suojavyöhykkeitä, koska vesilaki ei sitä vaadi. Metsälaki turvaa pienten vesien lähiympäristöt vain ani harvoin. Viime vuosina metsälain tulkintaa on heikennetty. Heikennysten seurauksena kymmeniätuhansia hehtaareja aiemmin turvattuja puronvarsia on menettänyt lain suojan. Suomen purot ja norot jäävätkin ilman lakisääteistä suojavyöhykettä.

Myös kaikenlaisilla metsässä tehtävillä ojituksilla on merkittävä vaikutus vesistöihin, ja haittojen ehkäisy on nykyisillä vesiensuojelumenetelmillä tehotonta. Ojitukset äärevöittävät virtaamia ja voimistavat niin tulvia kuin kuivuutta. Ne heikentävät virtavesien elinympäristöjä muun muassa liettämällä taimenen kutusoraikkoja ja aiheuttavat tummumista.

Tummuminen johtaa kaikissa vesistöissä merkittäviin ekologisiin muutoksiin, esimerkiksi muikun ja muiden lohikalakantojen heikkenemiseen sekä vesilintukantojen vähenemiseen. Tuoreiden tutkimusten mukaan merkittävä osa vesistöihin karkaavasta hiilestä vapautuu takaisin ilmakehään hiilidioksidina.

Lyhytnäköisistä toimintatavoista ja löyhästä lainsäädännöstä koituvat haitat jäävät lopulta yhteiskunnan maksettavaksi. Nykyinen lainsäädäntö myös antaa kilpailuetua vastuuttomille toimijoille ja vastuulliset toimijat kärsivät.

Suomella on potentiaalia nousta metsätalouden mallimaaksi vesiensuojelussa

Ympäristöviranomaisilla on tiedot uhanalaisista lajeista, raakkupuroista, taimenvesistä ja metsätaloudelle herkistä vesistä. Suojavyöhykkeiden leveydet olisi mahdollista määritellä luonnonarvojen mukaan ja miettiä, miten taloudellisesti kohtuuttomissa tapauksissa puu korvataan maanomistajalle.

Suomi voi halutessaan laatia tehokkaat valvontatyökalut hakkuille ja ojituksille ja lunastaa metsätalouden mallimaan aseman vesiensuojelussa. Vesistöjen tummuminen sekä suorat ja epäsuorat ilmastopäästöt tulisi ottaa ojitusten valvonnassa huomioon.

Metsänkasvun kannalta tarpeettomat ojitukset tulisi estää ja asettaa kaikki ojitukset luvanvaraisiksi, kuten Luonnonvarakeskus on esittänyt. Synnytämme jatkuvasti uusia ennallistettavia kohteita heikon sääntelyn takia. Tätä toimintatapaa kannattaa muuttaa, sillä siitä koituu Suomelle valtavia taloudellisia lisäkustannuksia ja vesistöille ja virkistyskäytölle mittaamatonta haittaa.

BSAG on julkaissut politiikkasuosituksen, joka osoittaa, että muutos on mahdollinen. Se vaatii kuitenkin tahtoa – ja ennen kaikkea toimintaa.

Muokattu versio blogista julkaistu Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 22.9.2024.