Siirry pääsisältöön

Metsien käyttöä ohjaava METKA-asetus ei ohjaa metsätalouden merkittävään vesistövaikutusten vähentämiseen toivotulla tavalla

Uutinen

Metsätaloudella on suurempi vaikutus vesistöjen tilaan, kuin mitä vielä muutama vuosi sitten tiedettiin.  Lisääntynyt tutkimustieto aiheesta ei vielä täysin näy ohjauskeinoissa, kuten nyt lausunnoille annetussa luonnoksessa valtioneuvoston asetukseksi metsätalouden kannustejärjestelmäksi ja maa- ja metsätalousministeriön asetuksesta metsätalouden kannustinjärjestelmään liittyvien asiakirjojen sisältövaatimuksista (VN/27429/2022-MMM-1).

Itämeren ja vesistöjen kannalta metsänkäsittelyssä on huomioitava ravinteiden, erityisesti typen ja fosforin, sekä kiintoaineksen ja liuenneen orgaanisen hiilen huuhtoutumisen vaikutukset.

”Siirtyminen peitteisempään metsänkäsittelyyn erityisesti suometsissä turvaisi nykyistä paremmin metsän luontoarvot, monimuotoisuuden ja hiilensidonnan, samalla kuin mahdollisuus tuottavaan metsätalouteen säilyy. Tähän tulisi julkisilla tuilla ohjata”, toteaa projektipäällikkö Kaj Granholm BSAG:lta.

”Valitettavasti nyt asetuksessa esitetty taimikon hoitoon painottuva tuki kannustaa jatkamaan jaksollista metsänkäsittelyä kaikkialla”, Granholm jatkaa.

Huuhtoumariskit vesistöihin ja suometsien kestävä hoito huomioitava metsänkäsittelyssä

Asetuksella tulisi myös varmistaa, että tuettava terveyslannoitus toteutetaan niin, että lannoitteiden huuhtoutumisriski ojiin ja vesistöihin on mahdollisimman pieni. Tuettavien toimilta tulisi edellyttää hyvän ympäristönhoidon kriteerien, kuten esimerkiksi Metsähallituksen ympäristöoppaan suositusten, noudattamista.

Suometsän kokonaisvaltaiseen hoitoon ja valuma-aluesuunnitteluun kannustava tuki on vesistöjen kannalta hyvä uudistus. Sen vaikutus tosin toteutuu vain, jos suometsiä saadaan valuma-aluekohtaisesti suunnittelun piiriin ja suunnittelussa noudatetaan kestävän suometsän hoidon periaatteita. Suometsän hoidon toimenpiteisiin sisältyy kuitenkin kyseenalaisia ja tutkimuksissa myös haitallisiksi todettuja toimia, kuten valtaojien perkausta, laskeutusaltaita ja lietekuoppia. Näiden toimien tukeminen ei edistä vesiensuojelua.

Itämeren ja muiden vesiekosysteemien terveyden kannalta orgaanisen hiilen huuhtoumalla on suuri vaikutus. Tätä ei kuitenkaan nykyisellään huomioida erillisenä ihmisperäisen kuormituksen tekijänä vesienhoidossa eikä siten myöskään metsätalouden vesiensuojelussa.

”Liuenneen hiilen nappaaminen enää sen päädyttyä vesistöihin ei myöskään onnistu tunnetuilla vesiensuojelumenetelmillä. Siksi sen huuhtoumariski pitäisi ottaa huomioon jo metsänkäsittelyssä, eritoten siellä, missä metsätalous ja ojitukset kuormittavat erityisen herkkiä vesiekosysteemejä”, toteaa projektipäällikkö Kaj Granholm BSAG:lta.

BSAG:n lausunto Metka-asetusluonnokseen 18.11.2022

OTA YHTEYTTÄ

Kaj Granholm

Projektipäällikkö, uudistava maatalous, EU-asiat

+358 46 850 9208

kaj.granholm@bsag.fi

Lue myös

Lue lisää
image/svg+xml